Huh 16

Sääret tulessa – penikkataudin lyhyt oppimäärä

Penikkatauti
Kuvan lähde: fisticuffs / Flickr.com

Mikä on penikkatauti?

Penikkatauti (ihmisellä) on yleisnimitys säären alueen erinäisille kiputiloille, jotka pitävät sisällään ainakin seuraavat diagnoosit:

  • säären lihasaitiosyndroomat* (compartment syndrome)
    • etummaisen lihasaition kiputilat
    • takimmaisen syvän lihasaition kiputilat
    • takimmaisen pinnallisen lihasaition kiputilat
    • ulommaisen lihasaition kiputilat
  • sääriluun sisäsivun rasitussyndrooma (medial tibial stress syndrome)
  • sääriluun sisäsivun luukalvon tulehdus (medial tibial periostitis)
  • säären rasitusmurtumat
  • säärilihasten jännetupentulehdukset

*Säären lihakset voidaan jaotella neljään eri lihasaitioon, joita erottaa toisistaan vahvempi sidekudoskalvo: etummaiseen lihasaitioon kuuluvat etummainen säärilihas ja varpaiden ojentajalihakset, takimmaiseen syvään lihasaitioon varpaiden pitkät koukistajalihakset ja takimmainen säärilihas, takimmaiseen pinnalliseen lihasaitioon leveä kantalihas ja kaksoiskantalihas sekä ulommaiseen lihasaitioon pitkä- ja lyhyt pohjelihas.
Säären lihasten poikkileikkauskuva
Kuva: Säären lihasten poikkileikkauskuva (vasen sääri ylhäältä katsottuna), josta edellä mainitut lihasaitiot voidaan jaotella (lähde: Gray’s Anatomy)

Mistä tiedän onko minulla penikkatauti?

Penikkataudin tyypillisiä oireita ovat:

  • säären alueen (etuosan, sisä- tai ulkosivun) äkillinen tai asteittain voimistuva kipu rasituksessa
  • oireet helpottavat levossa ja palaavat rasituksessa
  • kyseessä olevan lihaksen mahdollista turvotusta, punoitusta ja aristusta
  • sääriluun reunassa voi tuntua epätasaisuuksia ja se on kosketusarka
  • joskus heikkoutta ja/tai kipua säären lihaksissa/jänteissä nilkkaa liikuttaessa (koukistus/ojennus) tai varpaita koukistettaessa ja varpaillenoustessa
  • jopa puutumista jalkaterään asti
  • rasitusmurtuman tapauksessa: murtumapaikka aristaa ja on turvonnut (röntgenkuvassa näkyy ohut murtumalinja tai alueella luukerääntymää)

Mistä penikkatauti johtuu?

Lihasaitiosyndroomalla tarkoitetaan tietyn lihasaition sisäisen paineennousun aiheuttamaa kiputilaa akuutisti tai kroonisesti. Akuutissa tapauksessa syynä voi olla:

  • iskusta tai repeämästä aiheutunut lihasaition sisäinen paineennousu verenvuodosta johtuen
  • äkillinen ylikuormitus (tottumattomuus)

Toim.huom. Akuutti lihasaitiosyndrooma voi pahimmillaan estää lihaksen verenkierron lähes täysin ja johtaa kuolioon, mikäli sitä ei kirurgisesti vapauteta. Voimakas kipu epätavallisen rasituksen jälkeen kannattaa siis ottaa vakavasti.

Kroonisissa tapauksissa taustalla arvellaan olevan lihasten kasvun (lihas kasvaa nopeampaa tahtia kuin niitä ympäröivä peitinkalvo) ja lihasten turpoaminen rasituksessa (paine lihasaition sisällä kasvaa, koska kalvo ei anna periksi). Paljon on myös puhetta “ylikuormituksesta”, mistä seuraakin yleisin hoito-ohje: loma, lepo, vappaa. Tämä ei tietenkään istu tavoitteellisen urheilijan harjoitusohjelmaan, joten kaivautukaamme aiheeseen vähän syvemmälle.

Dahl ym. (2011) kuitenkin vetävät maton lihaskalvoteorian ja hoitona käytetyn faskiotomian (lihaskalvon avaamisen/vapauttamisen) alta: kalvon venyvyydessä tai paksuudessa ei ole eroja oireettomiin verrattuna. Cochrane Database of Systematic Reviews -julkaisun metatutkimus (mukana yhteensä 25 tutkimusta ja yli 30,000 koehenkilöä) kertoo myös karua kieltä nykyisin käytössä olevista alaraajojen pehmytkudosvammojen ennaltaehkäisymenetelmistä: venyttely ei auta, lihaskunnon/notkeuden/koordinaation harjoittaminen ei auta, pidempi/asteittaisempi harjoitusmäärän lisääminen ei auta, jalan muotoon suunnitellut kengät eivät auta. Yksilöllisten tukipohjallisten mahdollisesta hyödystä oli heikkoa näyttöä armeijan alokasryhmällä. That’s about it.

Sääriluun sisäsivun rasitussyndrooma (SSRS) pitää oikeastaan sisällään mm. luukalvon tulehduksen, soleus syndrooman ja monet muut nimitykset, joita hoitavat urheilulääkärit ja tutkijat ovat vuosien varrella ottaneet käyttöön. Syndrooman syy on tutkijoille yhä tuntematon, mutta on teorisoitu luukalvon tulehtumista (ehkä lihasaition aiheuttaman paineen vaikutuksesta), luukalvoon kohdistuvaa kitkareaktiota ja itse luun stressireaktiota. Suurimmat tunnetut riskitekijät ovat: ylipronaatio, naissukupuoli ja aikaisempi sääriluun sisäsivun rasitussyndrooma. Hubbard ym. (2009) tekivät myös mielenkiintoisen löydön: tukipohjallisten käyttö näyttäisi lisäävän SSRS:n kehittymisen riskiä urheilijoilla!

Rasitusmurtumat (sääri- ja pohjeluussa) syntyvät yleensä kroonistuneen rasitussyndrooman seurauksena urheilijoilla ja esim. pitkiä marsseja suorittavilla sotilailla. Kipua kannattaa kuunnella, eikä peittää särkylääkkeillä!

Mistä penikkatauti oikeasti johtuu?

Aivan, syndrooma = oireyhtymä = nippu oireita, joille ei ole tiedossa syytä. Mistä on siis kyse? Miksi luukalvo tulehtuu tai lihasaitioon muodostuu ylimääräistä painetta? Miski lihas kasvaisi nopeampaa kuin sitä ympäröivä kalvo? Miksi naisilla on tätä useammin? Eihän naisten lihasten pitänyt kasvaa nopeammin, vai? Miksi nilkka ylipronatoi?

Tyypillisesti penikkatauti iskee akuutisti kuntoilun aloittaviin (kävely, hölkkä, jopa vapaan hiihto), lajia vaihtaviin tai nopeasti harjoitusmääriä nostaviin, ja kroonisesti edellä mainittujen lisäksi urheilijoihin (juoksua ja hyppyjä sisältävät lajit). Akuutilla tarkoitan kipua heti ensimmäisellä harjoituskerralla ja kroonisella vähitellen pahenevaa.

Kuten edellä mainittiin, akuutti penikkaoire kertoo joko lihaksen sisäisestä verenvuotoa aiheuttavasta vammasta (lihasrevähdys, isku/potku sääreen, jne.) tai tottumattomuudesta rasitukseen. Tottumattomuus on kuitenkin mielestäni enemmän kuin oireilevan lihaksen huonoa kuntoa. Miksi muuten joskus vain toinen sääri kipeentyy, miksi juuri säären etu- tai sisäreuna ja miksei kaikilla kuntoilun aloittavilla ole samaa oiretta? Koska askelluksen biomekaniikassa on eroja, mistä johtuen eri lihasryhmät kuormittuvat eri tavoin. Krooninen penikkaoire on krooninen, koska askelluksen biomekaniikka on kroonisesti oiretta aiheuttava!

Tuore The American Journal of Sports Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus “Forefoot Running Improves Pain and Disability Associated With Chronic Exertional Compartment Syndrome” antaa viitteitä tästä kertoen, että säären etummaisen lihasaition paine sekä kinemaattiset ja kineettiset muuttujat riippuvat merkitsevästi juoksutekniikasta. Duh! Tutkimukseen osallistuneiden juoksijoiden säären etummaisen lihasaition paine laski ja kipu väheni juoksutekniikkaa kanta-askelluksesta päkiäaskelluksen suuntaan muuttamalla. Jos siis läpsyttelet juoksuharjoitukset kantapää edellä rataan törmäten, ja säären etuosat ovat tulessa juoksemisen jälkeen, on syytä vaihtaa juoksutekniikkaa tai tekijöitä, jotka johtavat kyseiseen juoksutekniikkaan (ryhti, lihasepätasapainot, jalkineet).

Itse käytän juoksutekniikan sijaan mieluummin termiä askelluksen biomekaniikka, koska tekniikka viittaa yleensä tietoisesti opeteltuun taitoon, kun taas (bio)mekaniikka kuvaa liikettä riippumatta onko kyseessä tietoinen taito vai kehon toiminnallinen ominaisuus tai puute tai ulkoisen tekijän vaikutus. Juokseminen on luonnollinen tapa liikkua, eikä sen pitäisi vaatia minkään erityisen tekniikan opettelua mekaanisesti oikein/tehokkaasti tapahtuakseen. Joka tapauksessa, penikkaoire kertoo juoksun mekaniikan tehottomuudesta tai epätaloudellisuudesta, eli energian hukkaantumisesta liikkeen tuottamisen sijasta lämpöenergiaksi (rakenteiden degeneraatio). Sama pätee kävelyyn ja hyppimiseen, mikäli ne aiheuttavat oireilun.

Askelluksen biomekaniikkaan vaikuttavia tekijöitä

Näitä tekijöitä on varmasti löydettävissä yhtä monta eri kombinaatiota kuin on penikkataudista kärsivää henkilöäkin, mutta otetaan tähän pari relevanttia esimerkkiä.

Kanta-askelluksessa juoksun tukivaiheen alussa (jarrutusvaihe) elimistöön kohdistuva törmäysvoima (impact force) täytyy vaimentaa, eikä sitä voida varastoida ja hyödyntää tukivaiheen lopussa (työntövaihe). Lisäksi dorsifleksorit (säären etuosan lihakset) joutuvat tekemään ylimääräistä eksentristä työtä jalkaterän maahan iskeytyvän liikkeen jarruttamiseksi. Vaimentaminen ja jarruttaminen tarkoittavat käytännössä energian muuttamista liike-energiasta lämpöenergiaksi, eli sen hukkaamista kudoksiin. Tuhansia kertoja juoksulenkin aikana toistuessaan tämä aiheuttaa mikrovaurioita. Riittävän pitkään kumuloituessaan mikrovauriot aiheuttavat kipua.

Päkiäaskelluksessa sen sijaan iskuvoima jarrutusvaiheen alusta puuttuu, ja suuri osa jarrutusvaiheen energiasta saadaan varastoitua talteen (jousen virittyminen) ja hyödynnettyä liikkeen tuottamiseen työntövaiheessa (viritetyn jousen vapautuminen). Askelluksen ei tarvitse tapahtua päkiä edellä, vaan tämä pätee osittain myös jalkaterän keskiosan aloittaessa maakontaktin. Siis jos kaikki muu toimii normaalisti. Päkiä- ja keskijalkateräaskelluskin voi nimittäin aiheuttaa energiavuotoja ja ongelmia muissa kuin säären etuosan rakenteissa, mikäli se on vain tietoinen tekninen muutos ilman alla olevaa vaadittavaa tuki- ja liikuntaelimistön toiminnallisuutta (esim. ylipronaatio ja sen seuraukset).


Vasemmalla: Kanta-askelluksesta johtuva jarrutusvaiheen törmäysvoima näkyy graafissa terävänä piikkinä. Oikealla: päkiäaskelluksesta vastaava törmäysvoima puuttuu. Lähde: Biomechanics of Foot Strikes & Applications to Running Barefoot or in Minimal Footwear.

Mistä kanta-askellus johtuu ja miten korjata tilanne? Yksinkertaisin tapa korjata kanta-askellus juoksussa on heivata voimakkaasti tuetut ja korkeakantaiset lenkkarit kirpputorille, ja monesti tämä riittääkin poistamaan tekniikkavirheen sekä säären etuosan rasitusoireet. Avojaloin ei kuitenkaan tarvitse lenkille lähteä, vaan kevyempirakenteisiin jalkineisiin kuten Nike Free 3.0 tai ohutpohjaisiin ns. kilpajuoksumalleihin vaihtaminen yleensä riittää.

Joskus tämä ei kuitenkaan riitä, koska “istuva” juoksuasento pakottaa jalan iskeytymään maahan liian kaukana painopisteen etupuolella, kantapäävoittoisesti. Tämä johtuu siitä, että tuki- ja liikuntaelimistön toiminta on vuosien saatossa lukittunut elämäntyylin ja harrasteiden muokkaamana; osa lihaksista on liian heikkoja osallistumaan oikean ryhdin säilyttämiseen tai liikkeen tuottamiseen, ja osa voi olla liian voimakkaita/aktiivisia vääristäen työnjakoa. Taloudellisen juoksun palauttamiseksi tarvitaan yksilöllistä spesifiä korjaavaa harjoittelua, koska myös “istuva” juoksuasento voi johtua monesta eri syystä. Sekä lantiokorin liiallinen kallistuminen eteen että taakse (ns. notko- ja lautaselkä) voivat aiheuttaa vastaavan ongelman. Ei ole myöskään harvinaista nähdä juoksijaa, jonka toinen jalka astuu voimakkaasti kantapää edellä ja toinen jalka jalkaterän keskiosalla, jolloin lähestymistapa on täysin eri.

Ylipronaatio vai oliko se sittenkin lonkan virhetoiminta? Kuten tutkijatkin ovat havainneet, on ylipronaatio yksi merkittävimmistä säären sisäsivun kiputilojen taustalla vaikuttavista tekijöistä (huom! korrelaatio). Korrelaatio ei kuitenkaan ole yhtä kuin kausaatio, eli nilkan ylipronaationkin voi nähdä vain osana oireyhtymää. Kun yhdistämme havainnon naissukupuolen vaikutuksesta penikkataudin yleisyyteen ja muistamme myös, että naisilla on enemmän taipumusta lonkan sisäkiertoon tukivaiheessa, alkaa hehkulamppu pään yllä syttymään. Kun lonkka kiertyy sisään kuormituksessa (esim. juoksun/ponnistuksen tukivaihe), johtaa tämä myös alapuolisen sääriluun sisäkiertoon ja tämä taas nilkan pronaatioon. Avot: kineettinen ketju toimii kokonaisuutena!

Voit seistessä kokeilla kiertää lonkkaa sisäkiertoon (polvilumpion suunta kääntyy sisään) ja havainnoida, mitä alapuoliselle sääriluulle ja nilkalle/jalkaterälle tapahtuu. Ei ole nilkan vika, jos sitä kuormitetaan virheellisesti ylhäältäpäin.

Säären alueen pienten lihasten tehtävänä on vain hienosäätää liikettä, ja suurin voimapesä löytyy lantion seudusta. Jos lantiossa on virhetoimintaa, epävakautta ja heikkoutta, joutuvat säären lihakset kompensoimaan, eli tässä: jarruttamaan lonkan sisäkiertoa (supistumaan venyessään), koska lonkan lihakset eivät suorittaneet tehtäväänsä. Huom! Rasituksen alussa ylipronaatiota ei hyväkuntoisella urheilijalla välttämättä edes silminnähden tapahdu, vaikka säären lihakset ovat jo tässä ylikuormitustilassa. Oireilu kuitenkin kertoo, että työnjako on virheellinen.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, ettei kineettinen ketju katkea lonkkaan, vaan jatkuu myös keski- ja ylävartalon kattaen. Näin ollen lantiokorin, lannerangan, rintarangan ja myös olkapäiden asento sekä toiminta pitää ottaa huomioon korjaavaa harjoittelua suunniteltaessa.

Yhteenveto ja hoito-ohjeet

Akuutti, voimakas säären lihaksen kiputila epätavallisessa rasituksessa tai iskun/lihasvaurion seurauksena, joka ei helpota rasituksen loputtua, vaatii aina lääkärikäynnin vakavien komplikaatioiden poissulkemiseksi, mutta kylmähoito voi olla järkevä ensiapu. Jos akuutisti ilmennyt kipu helpottaa rasituksen loputtua on käytännössä kyse kroonisen penikkataudin alkamisesta (ks. alla) tai liian nopeasta harjoitusmäärien/-tehojen nostosta.

Krooninen penikkatauti ei parane lepäämällä, särkylääkkeitä popsimalla, kylmällä, kuumalla, sähköllä, ultraäänellä, lasereilla, magneeteilla, tukipohjallisilla, akupunktiolla eikä taikasauvalla tai faskiotomialla. Oireen hoitaminen ja peittäminen näillä keinoilla johtaa vaivan uusiutumiseen ja pahimmillaan rasitusmurtumaan sekä näin ongelman pitkittymiseen merkittävästi. On totta, että joskus oireilu voi helpottaa esim. tukipohjallisten käyttöönotolla, mutta koska tukipohjallinen ei korjaa esim. lantion alueen heikkouksia, voi seuraavana vaivana ollakin vaikkapa polven kierukkavamma: koska nilkka ei enää voi kompensoida ylipronatoimalla, tapahtuu kompensaatio ketjun seuraavassa lenkissä, eli polvi alkaa kiertymään ja kiertyessään hiertämään kierukkaa hajalle. Krooninen penikkatauti on aina merkki tuki- ja liikuntaelimistön kompensaatiosta, yleensä lantion alueen virhetoiminnasta tai huonosta kenkävalinnasta johtuen. Ainoa tapa korjata neuromuskulaarinen ongelma pysyvästi on opetella uusi (itseasiassa alkuperäinen) neuromuskulaarinen tapa käyttää tuki- ja liikuntaelimistöä.

Lähteitä:

Renström P. ym. (2002) Urheiluvammat. Ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus. VK-Kustannus Oy.

Hubbard ym. (2009) Contributing factors to medial tibial stress syndrome: a prospective investigation. Medicine and science in sports and exercise, 41, s. 490-6.

Reshef N. ja Guelich D. (2012) Medial tibial stress syndrome. Clinics in sports medicine, 31, s. 273-90.

Dahl M. ym. (2011) Stiffness and thickness of fascia do not explain chronic exertional compartment syndrome. Clinical orthopaedics and related research, 12, s. 3495-3500.

Yeung S. ym. (2011) Interventions for preventing lower limb soft-tissue running injuries. Cochrane Database of Systematic Reviews, 7.

Diebal A. ym. (2012) Forefoot Running Improves Pain and Disability Associated With Chronic Exertional Compartment Syndrome. The American journal of sports medicine, Mar 16 [epub ahead of print].

Lieberman, D. ym. (2010) Foot strike patterns and collision forces in habitually barefoot versus shod runners. Nature, 463, s. 531-5.

Lieberman, D. ym. Biomechanics of Foot Strikes & Applications to Running Barefoot or in Minimal Footwear (haettu huhtikuussa 2012).

Egoscuen tuotanto ja oppimateriaali (1992-2012).

Omat aivoitukset ja kokemus (1981-2012).

Maa 03

Liikutko tarpeeksi?

Viime aikoina on julkaistu paljon tutkimuksia ja lehtikirjoituksia istumisen vaaroista terveydellemme, jota edes liikunnan harrastaminen ei tutkijoiden mielestä auta kumoamaan. Tässä logiikassa on kuitenkin ainakin yksi merkittävä aukko: oliko koehenkilöiden tuki- ja liikuntaelimistö täysin toimiva vai oliko merkittäviä osia syvästä lihaskerroksesta pääosin poissa käytöstä (istuessa ja liikkuessa)? Vain muutamalla prosentilla nykyajan länsimaalaisista voidaan sanoa edelleen olevan täysin toimiva tuki- ja liikuntaelimistö. Voimme siis huoletta olettaa koehenkilöiden olevan pääosin huonoryhtisiä, jolloin pienempi osa lihasmassasta on aktiivisesti käytössä ja aineenvaihdunta näin matalampi.

Tiedämme myös että pystyasennossa kulutamme enemmän energiaa kuin istuen. Miksi? Koska myös alaraajojen lihaksisto on käytössä asennon säilyttämiseksi, kyllä, mutta myös siksi että vartalon ja lantion alueen syvempi tukilihaksisto joutuu osallistumaan työhön. Täysin toimivan tuki- ja liikuntaelimistön vartalon syvempi lihaskerros on kuitenkin myös istuessa aktiivinen, mistä merkkinä on hyvän ryhdin säilyminen (pää ja olkapäät eivät työnny eteen, selkäranka säilyy hyvässä asennossa, hengitys pelaa optimaalisesti). Tällöin paikallaan olon haittavaikutuksetkin jäävät selvästi pienemmiksi. Tämä siis niin kauan kuin henkilö liikkuu riittäväti täyden toimintakyvyn säilyttämiseksi.

Liikutko siis tarpeeksi täyden toimintakyvyn säilyttämiseksi ja mistä sen tietää?

Useimmat ihmiset asiaa kysyttäessä uskovat liikkuvansa riittävästi, mutta he liikuttavat säännöllisesti vain muutamaa osaa kehostaan. Jos emme säännöllisesti käytä kaikkia yli 600 lihastamme ja lähemmäs 200 niveltä (mukaanlukien pienemmät nivelet kuten rintalastan ja kylkiluiden väliset nivelet), alkavat ne nopeasti menettämään toimintakykyään. Mikä sitten on riittävä määrä liikuntaa?

Liikutko tarpeeksi -kysely:

  • Milloin olet viimeksi käynyt selällään lattialla/maassa ja noussut ylös ilman käsien apua? Pystytkö edes tähän?
  • Kuinka usein nostat jotakin raskasta (>10 kg) pääsi yläpuolelle?
  • Montako kertaa päivässä kyykistyt alas asti jalkapohjien pysyessä lattiassa kiinni? Pääsetkö edes tähän asentoon?
  • Milloin olet viimeksi nostanut jotakin raskasta (>20 kg) lattialta/maasta?
  • Milloin olet viimeksi heittänyt kiven/pallon/keihään pään yläpuolelta eteenpäin?
  • Kuinka usein juokset kovaa vauhtia (esim. ehtiäksesi pysäkiltä jo kaasuttavaan bussiin)?
  • Milloin olet viimeksi ponnistanut kahdella jalalla ojan/puron yli tai yhdellä jalalla kiveltä toiselle?
  • Kuinka usein olet tilanteessa, jossa joudut vetämään jotakin itseäsi kohti (esim. soutaminen tai taakan vetäminen köydellä)?

Edelliseen kyselyyn vastaaminen paljastaa käytännössä aina selviä aukkoja liikkumisemme monipuolisuudessa. Moni esim. kestävyysjuoksua harrastava toimistotyöntekijä ei ole nostanut mitään raskasta päänsä yläpuolelle vuosikausiin ja joutuu ongelmiin vasta lähtiessään junamatkalle ison matkalaukkunsa kanssa: selkä kramppaa tai kiertäjäkalvosin napsahtaa. Ja kyllä, myös naisella on tämä sisäinen kyky nostaa raskaita taakkoja, ja avuttomana junan käytävällä pelastavaa prinssiänsä odottava viestiikin muille vain tuki- ja liikuntaelimistönsä toimintapuutteista.

Antropologisen tutkimuksen mukaan esi-isämme tekivät fyysisiä töitä n. 3,5 tuntia päivittäin ja viettivät loppuajan lepäillen, sosiaalisia suhteitaan hoitaen ja osallistumalla leikkeihin tai kisailuihin. Tämä oli riittävä määrä ylläpitämään nykyihmiseen verrattuna ylivertaisen liikuntakapasiteetin ja monipuolisen suorituskyvyn. Meillä ei kuitenkaan nykyisin ole yleensä aikaa liikkua 3,5 tuntia metsästäen ja keräillen, eikä tämä ole tarpeenkaan. Esi-isiemme runsas luontainen liikuntamäärä varmisti sen, että päivään mahtui erittäin monipuolisesti koko kehoa eri asennoissa rasittavia liikkeitä, mutta sama voidaan myös tiivistää moderniksi liikereseptiksi, joka pitää sisällään vaadittavat normaalista päivärytmistämme puuttuvat liikekomponentit.

Australian alkuperäiskansan edustajia eri ikäryhmistä
Kuva: Kuvassa Australian alkuperäisväestön edustajia eri ikäryhmistä. Huomaa iästä riippumatta hyvä ryhti ja kehonkoostumus!

Helpoin ja nopein tapa tarkistaa liikkumisesi riittävyys: Tiedät että liikut tarpeeksi, jos sinulla on toiminnallinen ryhti. Tämä tarkoittaa että seistessäsi, istuessasi, nostaessasi, työntäessäsi, heittäessäsi jne. kehon kuormanivelet säilyttävät hyvän linjauksen dynaamisesti toisiinsa nähden ja palaavat 90 asteen säännön mukaisiin asentoihin levossa. 90 asteen sääntö tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että rennosti seistessä jalkaterät ovat lantion leveydellä toisistaan ja osoittavat polvien kanssa suoraan eteenpäin, polvet ovat suoraan jalkaterien yläpuolella ja suoraan vaakatasossa olevan lonkkanivelparin alapuolella, hartiarengas asettuu vaakatasoon suoraan lantiokorin yläpuolelle ja pää istuu suoraan hartioiden yläpuolella katse eteenpäin (kuva).

Anatominen perusrakenne
Kuva: © Copyright. The Egoscue Method®

Keinoja rajoittuneiden liikekaavojen rikkomiseksi

Nykyisin suosiotaan kasvattavat ns. luonnollisen liikkumisen kurssit ja liikuntaryhmät (parkour, MovNat, Egoscuen PatchFitness, jne.) ovat oiva esimerkki kangistuneiden liikekaavojen rikkomisesta ja monipuolisen liikkeen injektoimisesta moderniin elämäntapaan. Suosittelen! Tähän tarkoitukseen ei kuitenkaan välttämättä tarvita mitään strukturoitua harjoitusta, vaan jokainen voi yksinkertaisesti katkaista päivärytmiänsä esim. seuraavilla liikkeillä:

  • Kurota pään yläpuolelle molemmilla käsillä ojentaen koko selkärangan
  • Kierrä ylävartaloa oikealle ääriasentoon, pidä hetki ja toista vasemmalle
  • Käännä pääsi oikealle ääriasentoon, pidä hetki ja toista vasemmalle
  • Katso suoraan ylöspäin hengittäen sisään, pidä hetki ja katso suoraan alas uloshengityksellä
  • Istu lattialla jalat suoraan eteenpäin, pyrkien ojentamaan ylävartalon pystyasentoon
  • Polvistu ja nouse ylös käyttäen oikeaa jalkaa. Toista sama vasemmalla jalalla
  • Pyöritä käsiäsi mahdollisimman laajasti eteen- ja taaksepäin
  • Seiso yhdellä jalalla. Nouse tuolille tai pöydälle ja toista. Tee molemmat puolet
  • Kurota sormillasi varpaisiin muutaman syvän hengityksen ajan ja laskeudu sitten kyykkyyn niin syvälle kuin pääset kantapäiden irtoamatta lattiasta

Yksinkertaista ja helppoa, eikä sinun tarvitse tehdä näitä kaikkia, vaan valitse muutama liike 1-2 tunnin välein tauottamaan istumistasi.

Älä myöskään kangistu kaavoihin liikuntaharrastuksissasi, vaan pyri aina varioimaan hieman tekemistä mm. näillä vinkeillä:

  • Juokse tai kävele nopeutta ja reittiä vaihdellen
  • Vaihtele vuorokaudenaikaa, jona liikut
  • Tee töitä kaikilla neljällä kehon puoliskolla: ylä- ja alapuoliskolla, oikealla ja vasemmalla puoliskolla
  • Älä tee vain itsellesi mieleisiä harjoitteita kuntosalilla ja vältä laitteita, joissa istutaan
  • Vaihtele kuntosaliliikkeiden kuormaa, toistomääriä ja suoritusjärjestystä
  • Suorita lyhyitä ja intensiivisä sekä pidempiä ja helppoja liikuntatuokioita
  • Harjoittele eri ihmisten kanssa
  • Vaihtele harjoitusympäristöä, maastoa, säätä jossa liikut
  • Nouse maasta ilmaan ja laskeudu takaisin alas (hypi)
  • Ota kengät pois jalasta
  • Jätä mp3-soitin kotiin ja kuuntele kehoasi
  • Älä rajoitu aerobiseen kestävyysliikuntaan lihasvoiman, notkeuden ja ketteryyden kustannuksella
  • Pidä suusi kiinni ja juokse: opettele nenähengityksen unohtunut taito

Muista kuitenkin aina liikkuessasi kuunnella kehoasi. Kipu, jäykkyys, heikkous, puutuminen ja monet muut signaalit kertovat toimintakyvyn puutteista ja kompensaatioista, joita keho yrttää käyttää rajoitteiden ohittamiseksi. Tällöin pelkkä liikkumismäärän lisääminen tai liikuntamuodon vaihto ei enää auta, vaan tarvitaan aikaisemmin mainittua yksilöllistä liikeresptiä virhetoiminnan korjaamiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä spesifien terapeuttisten harjoitteiden ja asentojen hyödyntämistä uinuvien lihasryhmien ja niveltoimintojen palauttamiseksi.

Kun perustat eli toiminnallisuus on kunnossa, kestää kehomme mitä uskomattomampia urheilusuorituksia ja työasentoja ilman väsymisen ja kulumisen merkkejä. Kun perustat eivät ole kunnossa, muuttuu muuten hyödyllinen liike kuluttavaksi ja epämukavaksi. Toiminnallisen kehon aineenvaihdunta hyrrää myös suuremmilla kierroksilla, ruoansulatus toimii jouhevammin ja kehon koostumus kohenee kuin itsestään. Jos et siis vielä “liiku tarpeeksi” on NYT oikea hetki aloittaa tekemällä muutoksia oikeassa järjestyksessä pysyvän elämäntapamuutoksen muodostamiseksi:

  1. Testaa lähtötilanne alun Liikutko tarpeeksi -kyselyllä
  2. Laita perustat kuntoon Egoscuella (yleisohjelmat kirjallisuudesta tai yksilöllinen valmennus joko sähköisesti tai silmätysten)
  3. Istumatyön ja muun paikallaan tapahtuvan yksitoikkoisen työn tauotus edellä mainituilla liikkeillä
  4. Liikuntaharrastuksen aloittaminen ja/tai monipuolistaminen vinkkilistaa hyödyntäen

Hel 14

Useimmin kysytyt kysymykset

Vastailen mielelläni Egoscueta ja tarjoamiani palveluita koskeviin kysymyksiin, mutta koska suurin osa näistä on toistuvia yleisen tason kysymyksiä, ajattelin koota niitä tähän artikkeliin molempien osapuolien ajan säästämiseksi. Jos sinulla on siis kysyttävää, pyydänkin ensin lukemaan läpi ajatuksella alla olevat kysymys-vastaus-parit sekä ainakin Egoscue kroonisen kivun hoidossa, eri valmennuspalveluiden kuvaukset ja ehkä myös käyttämään sivujen hakutoimintoa oikeassa ylänurkassa jonkin spesifin asiasanan löytämiseksi.

Kysymys:

Onko sinulla kokemusta ___[oire/tila]___ hoitamisesta?

Vastaus: En hoida suoraan oireita, vaan tarjoan valmennusta/ohjausta oireiden taustalla vaikuttavien syiden korjaamiseksi asiakaslähtöisesti ja mahdollisimman kokonaisvaltaisesti sekä pysyvästi. Kahdella ihmisellä voi olla täsmälleen sama oire (esim. säteilykipu pakarasta säären ulkoreunaan) ja kuitenkin täysin eri kombinaatio virheasentoja ja kompensaatioita ylläpitämässä hermopinnettä. Käytettyjä liikkeitä ei siis valita oireen perusteella, vaikka oire voikin asettaa aluksi tiettyjä rajoitteita hoidon toteutukselle.

Kysymys:

En ole kuullutkaan Egoscue-menetelmästä. Mistä tiedän toimiiko se? Onko siitä julkaistu tieteellisiä tutkimuksia?

Vastaus: Egoscue on vain hieno nimi yksinkertaiselle filosofialle fyysisen terveyden hoidossa: et ole rikki ja kehosi pystyy korjaamaan itse itsensä, jos sille annetaan mahdollisuus. Kyse on liiketerapiamuodosta (yhdistelee mm. lääkintävoimistelua, joogaa, kehonhallintaa ja omia alkuperäisiä innovaatioita), joka on suunniteltu palauttamaan normaali ihmisen perusrakenteen mukainen ryhti (tai linjaus) nivelten välille. Nivelen asento on tärkeämpi kuin sen tila, koska asento oli ensin ja tila johtuu asennosta. Oikea linjaus mahdollistaa rakenteiden kuormittumisen tasaisesti ja toiminnallisesti, mikä taas johtaa kivun vähenemiseen ja taloudellisempaan liikkumiseen (myös akuuttien vammojen ennaltaehkäisy). Jos siis tiedät että “lihakset liikuttavat luita” tiedät että Egoscue toimii. Jos tiedät että “tässä” asennossa selkää ei särje yhtä paljon tai ollenkaan, ja “tässä” asennossa tuntuu kuin joku iskisi puukkoa nikamien väliin, tiedät että Egoscue toimii – koska todistit juuri itsellesi, että asentoa muuttamalla oire muuttuu. Lihakset täytyy vain opettaa säilyttämään parempi asento automaattisesti pitkin päivää. Sormen polttava kipu ei hellitä, jos et nosta sitä pois kuumalta hellanlevyltä. Sama pätee kroonisiin tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin.

Tällä hetkellä minun tiedossani ei ole yhtään tieteellistä julkaisua, mutta meneillään olevia hankkeita on ollut mm. skolioosin hoitoon ja sydänpotilaiden kuntoutukseen liittyen. Luulisin että suurin syy julkaisujen puuttumiselle on se, että tutkimuksen tekeminen on kallista ja on vaikea saada rahoitusta hankkeille, joista ei ole taloudellista hyötyä isoille lääketieteessä toimiville yrityksille.

Kysymys:

Mitä palveluita suosittelet minulle? Montako käyntiä tarvitsen?

Vastaus: Suosittelen tutustumaan palveluvalikoimaani ja valitsemaan itsellesi sopivan palvelumuodon. Toiset tarvitsevat enemmän kädestä pitäen ohjaamista ja keskustelukaveria, kun toiset taas haluavat ottaa asioista selvää itsenäisesti, suorittaa liikkeensä omatoimisesti ja pitää yhteyttä sähköpostitse. Tiedät itse parhaiten kumpaan ryhmään kuulut. Tarvittava valmennuspaketin koko riippuu monesta tekijästä, mutta keskimäärin hyviä ja pysyviä tuloksia saadaan kahdeksan toimipistekäynnin paketilla (ajallisesti noin 3 kk säännöllinen ja kontrolloitu harjoittelu). Lopullinen valmennussuhteen muoto ja kesto muovautuvat yleensä vasta valmennuksen kuluessa.

Kysymys:

Kuinka kauan minulta kestää päästä irti kaikista vaivoistani?

Vastaus: Se riippuu monesta asiasta; mm. motivaatiosta, ajankäytöstä, oireiden sekä rajoitteiden vakavuudesta ja kestosta. Keskimääräisellä asiakkaalla (aloittaa vasta vuosien kipukierteen läpikäytyään) se kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, mutta todella kroonisissa tapauksissa (esim. kymmeniä vuosia edenneet rajoitteet kuten lonkan nivelrikko) puhutaan yleensä vähintään vuodesta. Hyvin motivoitunut henkilö, joka on valmis käyttämään päivästään 60-90 minuuttia kehon uudelleenkoulutukseen pääsee päämääräänsä nopeammin kuin 10-15 minuutin päiväannoksia tekevä epäröivä henkilö.

On hyvä muistaa, että tehtyjen liikkeiden vaikutukset kumuloituvat eli kasaantuvat, jolla saavutetaan tasainen kehitys ja pitkäaikainen vaikutus. Toki on niitäkin tapauksia, joissa kipu häviää ensimmäisen käynnin aikana. Onko tämä hyvä vai huono asia? Hyvä siinä mielessä, että kivusta päästiin eroon. Huono siinä mielessä, että asiakas helposti luulee, että ongelma on korjattu ja jättää liikkeet tekemättä kotona. Tavoitteena tulisikin olla kivuista irti pääsemisen sijaan päästä eroon kaikista rajoitteista. Se on todellista terveyttä, eikä se valitettavasti tapahdu yhdellä konsultaatiokäynnillä (8 käynnin suosituksella on siis syynsä).

Egoscuen ei voi olettaa tekevän kenestäkään pysyvästi immuunia kivulle: “Kipu on väistämätöntä, kärsiminen vapaaehtoista.” Olemme mukavuudenhaluisia ja on inhimillistä hypätä välillä pois kärryiltä, kun olo tuntuu hyvältä. Kipu auttaa muistuttamaan, että on aika hypätä taas takaisin kärryjen kyytiin eli jatkaa kehonsa ylläpitävää huoltamista. Tämä ei välttämättä tarkoita uutta ohjelmaa, vaikka olenkin aina käytettävissä myös ns. vanhoille asiakkaille uusien haasteiden ilmetessä.

Kysymys:

Kuinka usein harjotteita pitää tehdä, ja kuinka kauan harjotteiden tekeminen vie aikaa?

Vastaus: Päivittäin; ajallisesti keskimäärin 20-60 minuuttia. Ajattele harjoitteita liikereseptinä tai päivittäisenä liikeannoksena, jonka kehosi tarvitsee lihas- ja niveltoimintojensa muuttamiseen tai ylläpitämiseen liikeköyhässä elinympäristössämme. Aivan kuten syömme päivittäin, nukumme päivittäin ja peseydymme päivittäin (toivottavasti ainakin), tarvitsee tuki- ja liikuntaelimistö päivittäisen liikeannoksensa (“use it or lose it”). Entisten elämäntapojen/harrastusten tarjoama liikeympäristöhän oli se, joka johti ongelmiin, joten negatiivisten vaikutusten kumoamiseksi tarvitset päivärytmiisi jotain spesifejä lisäyksiä/muutoksia.

Ajallinen harjoituksen kesto vaikuttaa mm. siihen kuinka nopeasti voit saada tuloksia, mutta paras kesto on sellainen, jonka pystyt päivittäin itsellesi varmasti varaamaan. Säännöllisyys on tärkeämpää kuin ajallinen kesto. Muutosten tekeminen vaatii aina enemmän panostamista kuin tulosten ylläpitäminen. Esim. itse olen käyttänyt enimmillään aikaa 2-3 tuntia päivässä (mm. voimakkaat alaselkä-/välilevyperäiset oireet, joista halusin eroon mahdollisimman nopeasti) ja nykyisin teen keskimäärin 15-20 min ylläpitävän harjoituksen päivittäin sekä 1-2 kertaa viikossa 1-2 tunnin rentoutumista painottavan ohjelman kuunnellessani joko musiikkia tai terveysaiheisia podcasteja. Joskus saattaa jäädä päivä tai pari välistä matkustamisen tai muun poikkeustilanteen vuoksi, mutta ns. pohjien ollessa kunnossa tästä ei ole haittaa. Jatkan harjoittelua koska tiedän, että istun liikaa ja harrastukseni ovat liian yksipuolisia todellisen tasapainon säilyttämiseksi.

Kysymys:

Muuttuvatko harjoitteet valmennuksen aikana ja kuinka usein niitä pitää muuttaa?

Vastaus: Kyllä. Ärsykkeitä pitää muuttaa sitä mukaan, kun keho niihin sopeutuu ja ryhti muuttuu, koska muuten kehitys pysähtyy. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta keho sopeutuu tiettyihin ärsykkeisiin aluksi nopeasti, jonka jälkeen kehitys tasaantuu. Suurin osa hyödyistä saavutetaan ensimmäisen 1-2 viikon kuluessa, jolloin on optimaalinen hetki kontrolloida tilanne ja valita siihen sopivat uudet harjoitteet. Joskus tarvitaan kontrollia muutaman päivän välein. Kaikki yksilölliset tarpeesi pyritään ottamaan aina huomioon parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Mitä pidemmälle prosessissa edetään kohti ylläpitovaihetta, sitä harvemmin kontrollia tarvitaan. Ylläpitovaiheessa suuri osa asiakkaista käy yhä päivittämässä liikesarjansa pari kertaa vuodessa lähinnä haastavuuden ja mielenkiinnon säilyttämiseksi.

Kysymys:

Minulle on kerrottu, että toinen jalkani on lyhyempi kuin toinen tai että SI-nivel on pois paikoiltaan. Voitko silti auttaa?

Vastaus: Kyllä. Suuri osa ns. jalkojen pituuseroista johtuu lantion epätasapainoista, eli kyseessä ei ole todellinen pituusero luisissa rakenteissa. Tämä on erittäin yleinen tilanne ja täysin korjattavissa liiketerapialla kuten Egoscuella. Mittanauha ei riitä tarkan pituuserodiagnoosin tekemiseen, kuten ei myöskään röntgenkuva pelkästä lantiosta. Todellisiakin pituuseroja kuitenkin esiintyy, ja niissä (tai raaja-amputaatioissa) liiketerapialla on erittäin tärkeä tehtävä tasapainon säilyttämisessä mahdollisimman hyvänä kiputilojen ehkäisemiseksi.

Näen usein henkilöitä, joilla on fysiatrin tekemä diagnoosi SI-nivelen dislokaatiosta. Dislokaatiota on yritetty korjata manipulaatiolla, mutta se ei ole auttanut kuin hetkellisesti. Näissäkin tapauksissa liiketerapia kuitenkin auttaa käytännössä aina. Fysioterapeutti Michael Tetley onkin ilmaissut asian osuvasti: “Luonto on varustanut meidät automaattisella manipulaattorilla korjaamaan valtaosan rangan ja periferisten nivelten leesioista (=vammoista).” Selän fasettilukot ja nivelten (SI mukaanluettuna) virhetoiminta (liiallinen tai liian vähäinen liikkuvuus) eivät ole yleensä ongelmia. Ne ovat lähes aina seurausta muiden lihasten ja nivelten toiminnan puutteista. Hoitamalla kehoa kokonaisuutena, “ongelmaniveltenkin” toiminta yleensä normalisoituu. Jos ei, voidaan mobilisoivia/manipuloivia tekniikoita käyttää tukihoitoina.

Kysymys:

Soveltuuko Egoscue käytettäväksi yhdessä fysioterapian, manipulaatiohoitojen ja/tai hieronnan rinnalla?

Vastaus: Totta kai. Ne voivat tukea toinen toistaan, ja Egoscuen avulla edellä mainittujen hoitomuotojen vaikutukset kestävät pidempään tai pysyvästi. Esim. hieronnalla on monia muitakin käyttötarkoituksia kuin lihaskireyksien hoito; se on mm. loistava rentoutumiskeino vaikka ei kärsisikään enää kivuista ja vähentää uusimman tutkimustiedon mukaan elimistön tulehdusmarkkerien määrää.

Kysymys:

Minulle on jo suoritettu leikkaus (välilevyn poisto, rangan jäykistysleikkaus, polven nivelkierukan poisto, tekonivelleikkaus, jne.) Voiko Egoscuesta olla minulle apua?

Vastaus: Voi ja varmasti on. Koska kehon rakennetta on leikkauksella muutettu, aiheuttaa tämä lisää vaatimuksia sen loppuosan toiminnalle. Lisäksi kannattaa muistaa ettei leikkaus korjannut alkuperäisen vaivan aiheuttanutta syytä, vaan sama mekanismi on todennäköisesti edelleen toiminnassa vaikka kipu olisikin poissa. Joskus esim. lonkan tekonivelleikkaus ei edes poista kipua, koska kipu oli valtaosin lihasperäistä (aineenvaihduntatuotteiden kertymisestä johtuvaa kipureseptorien paikallista stimulaatiota tai heijastekipua). Jos lihastoimintaa ei korjata, voi uusia oireita alkaa myös ilmaantumaan toisaalle kehossa. Kun olet käynyt läpi leikkauksen jälkeisen fysioterapian/kuntoutuksen, varaa aika, niin saadaan pyörät pyörimään oikeaan suuntaan.

Kysymys:

Miten Egoscue eroaa fysioterapiasta, joogasta tai Pilateksesta?

Vastaus: Egoscuessa ei ole tavoitteena oireen lievittäminen, henkinen valaistuminen tai litteämpi vatsa, vaikka yksi tai useampi näistä tavalla tai toisella toteutuukin hoitoprosessin aikana. Egoscue keskittyy normaalin toiminnallisen ryhdin ja lihastoiminnan palauttamiseen, mikä johtaa elimistön eri järjestelmien toiminnan tehostumiseen ja omien korjausprosessien kautta mm. kipuoireiden parantumiseen sisältäkäsin. Hyvä toiminnallinen ryhti on kaikkien kehon järjestelmien kunnollisen toiminnan perusta.

Fysioterapia keskittyy lähinnä oireen lievittämiseen ja hoitamiseen ulkoapäin. Hoidossa käytetään erilaisia fysikaalisia menetelmiä mm. verenkierron vilkastuttamiseksi ja nivelten mobilisoimiseksi potilaan kannalta passiivisesti (oireenhoitoa, traumojen ja sairauksien kuntouttamista). Fysioterapeuttikin antaa monesti myös ns. kotijumppaohjeita, mutta liikkeet valitaan edelleen liikaa oireen ympärille – esim. polvivamman yhteydessä vahvistetaan polvea ympäröiviä lihaksia, vaikka syy polven virhetoimintaan voi löytyä ylävartalosta tai nilkasta. Perusperiaatteina ovat: vahvista heikkoa lihasta ja venytä kireää, vaikka syy heikkouteen tai kireyteen olisi selvittämättä (muista: korrelaatio ei ole yhtä kuin kausaatio).

Jooga on vuosituhansia vanha, lähinnä hengellisiin tarkoituksiin kehitetty harjoitusmuoto, joka ei sovellu sellaisenaan modernin länsimaalaisen heikentyneen tuki- ja liikuntaelimistön toimintojen korjaamiseen. Itseasiassa (vaikka joitakin joogasta peräisin olevia liikkeitä sovellammekin) jooga sisältää huomattavia riskejä mm. normaalin toiminnallisen liikkuvuuden ylittyessä toistuvasti tietyissä asanoissa ja ryhmäliikuntana tapahtuessa yksilöllisten tarpeiden huomiotta jättämisessä. Syy ei ole sinällään joogassa, vaan sen soveltamisessa. Toiminnalliselle tuki- ja liikuntaelimistölle jooga on kyllä (tietyin varauksin) erittäin hyödyllinen liikuntamuoto ja tapa tyhjentää mieli.

Pilates on toinen nykyisin lähinnä ryhmäliikuntana tarjottavista kuntoilumuodoista ja sellaisena yleensä hyvä toiminnalliselle tuki- ja liikuntaelimistölle. Ryhmäliikunta ei kuitenkaan korjaa yksilöllistä virhetoimintaa, vaan vahvistaa niitä toimintoja joita on käytettävissä (kompensaatiot), joten lopputuloksena voi olla myös lisää kipua tai rajoitteita. Yksilöllisesti Joseph Pilateksen alkuperäisten oppien mukaan sovellettuna varmasti tehokas menetelmä monissa tilanteissa, mutta nykyisellään Pilates-ohjaajien koulutuksessa on liikaa hajontaa. Esim. jotkin koulukunnat pyrkivät selkärangan normaalin S-muodon suoristamiseen, mikä ei ole toiminnallista ja johtaa ongelmiin.

Kysymys:

Joutuuko näitä liikkeitä tekemään koko loppuelämänsä?

Vastaus: Jossain määrin kyllä. Ihmiset ovat parantumattomasti riippuvaisia päivittäisestä liikkeestä lihasten toiminnan ylläpitämiseksi. Itseasiassa kaikki muutkin kehon järjestelmät ovat jossakin mielessä riippuvaisia liikkeestä ja nivelten asennoista; mm. luu-, hermo-, verenkierto-, hengitys-, lisääntymis-, ruoansulatus-, imuneste-, immuuni- ja umpieritysjärjestelmät (hormonit). Normaali elämäntyyli ei enää nykyään riitä kattamaan liikkeen tarvetta kuin hyvin harvinaisissa tapauksissa. Onneksi toiminnan ylläpitäminen on paljon helpompaa kuin sen palauttaminen, eikä vaadi yhtä paljon aikaa tai työtä.

Kysymys:

Korvaako vakuutus hoidon kuluja?

Vastaus: Ei korvaa, mutta korvattavuus ei ole tae tehokkuudesta tai päinvastoin. Korvattavien hoitojen joukkoon kuuluvat mm. monet huumaavat kipulääkkeet, vaikka jokainen tietää, etteivät ne paranna loukkaantunutta kehonosaa. Ne kuitenkin hoitavat hyvin kaksi tehtävää: turruttavat kivun ja heikentävät kyvyn operoida raskasta koneistoa. Kortisoni pysäyttää tulehduksen, mutta samalla myös heikentää kudosta eikä koskaan vaikuta tulehduksen alkuperäiseen syyhyn. Myös polven tähystys (“putsaus”) on korvattavien hoitojen joukossa, vaikka sen ei ole havaittu olevan lumehoitoa tehokkaampi polven artroosin (nivelrikon) hoidossa ja hintaa kertyy tuhansia euroja. Toisin sanottuna: hoidon korvattavuus ei ole tae sen tehokkuudesta – se on vain poliittisten ja taloudellisten (vakuutusyhtiöt, lääketehtaat, jne.) intressien keskenään tekemien sopimusten tulos.

Kysymys:

Voinko käyttää kipulääkkeitä tai lihasrelaksantteja hoidon aikana?

Vastaus: Voit toki käyttää, mutta pidä myös mielessä se, että lääkkeet peittävät alleen kipusignaalit ja estävät sinua näin tekemästä hoidon kannalta oikeita ratkaisuja. Yksi tärkeä sääntö on: jos jokin käy kipeää, älä tee sitä. Jos otat voimakasta kipulääkettä, kuka on vastuussa tämän päätöksen tekemisestä? Voit tietämättäsi saada aikaan lisätuhoja, koska et kuule hälytyskellojen soivan. Mitä tulee relaksantteihin, lihakset kramppaavat jostakin syystä, yleensä suojarefleksinä lisävaurioiden ehkäisemiseksi. Mistä tiedät ettet pahenna tätä syytä pakottamalla lihaksesi rentoutumaan kemiallisesti? Sinun täytyy opetella ottamaan suorempi ja aktiivisempi rooli oman terveytesi hoitamisessa, eikä se onnistu jos olet turra kehosi antamille signaaleille.

Kipulääkkeille ja lihasrelaksanteillekin on aikansa ja paikkansa. Esim. akuutin invalidisoivan lihasspasmin helpottaminen lääkkein on joskus välttämätöntä, jotta päästään korjaamaan alla piilevää virhetoimintaa.

Kysymys:

Mitä kenkiä suosittelet?

Vastaus: Nyrkkisääntö: mitä minimalistisempi kenkä sitä parempi. Ihmisjalka on suunniteltu toimimaan pääosin ilman kenkää, joten mitä enemmän me sitä paketoimme, jäykistämme, tuemme ja stailaamme, sitä enemmän on ongelmia tiedossa. Kengän tärkeimmät ominaisuudet lienevät sopivan sää- ja viilto-/pistosuojan antaminen, pohjan notkeus ja mahdollisimman pieni kantakorotus. Kenkävalmistajien paljasjalkamalleista on nykyään jo vara valita: Nike Free 3.0, Vibram Fivefingers, VivoBarefoot, Feelmax, New Balance Minimus, Merrell Glove, jne.

Kysymys:

Mitä tarkoittaa jalkaterät suoraan eteenpäin ja lantion leveydellä? Pitäisikö minun kiinnittää huomiota jalkaterien asentoon pitkin päivää seistessäni/liikkuessani?

Vastaus: Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on yleensä ottaen kielteinen, koska jalkaterien ulkokierto on kehon improvisoima kompensaatio tiettyjen lihasryhmien heikentyneeseen toimintaan, ja jos käännämme jalkaterät keinotekoisesti eteenpäin liikkuessamme, on vaarana uuden kompensaation muodostuminen (esim. tyypillinen tilanne: jalkaterän ulkokierto polven osoittaesssa suoraan eteenpäin, jolloin jalkaterän kiertäminen suoraan eteen kiertää lonkan sisäkiertoon). Jalkaterien asento muuttuu vähitellen harjoittelun myötä, kun kaikki tarvittavat lihasryhmät saadaan palautettua käyttöön ja tasapainoon.

Jalkaterien asentoa määritellessä katsomme niiden keskilinjan suuntaa: kuvittele suora nilkan keskikohdasta toisen ja kolmannen varpaan väliin. Tämän suoran pitäisi olla samansuuntainen vasemman ja oikean välillä. Keskivertohenkilöllä asento tuntuu (ja näyttää, mikäli tarkastelee jalkaterän sisäreunaa) aluksi kuin jalkaterät osoittaisivat hieman tai paljonkin sisään. Visuaalisesti myös nykyaikaisten kenkien kasaan puristama varvasrivistö saattaa hämätä, joten liikkeitä opetellessa saa olla tarkkana oikean asennon löytämiseksi.

Jalkaterien oikea asento

Lantion leveys tarkoittaa lonkkanivelten keskipisteiden välistä etäisyyttä, joka halutaan myös polvinivelten ja nilkkanivelten keskipisteiden etäisyydeksi toisistaan 90 asteen säännön mukaisesti. Välimatka vaihtelee hieman yksilölliseti, mutta keskimäärin se tarkoittaa käytännössä noin nyrkin leveyttä tai 10 cm tilaa polvien/jalkaterien välissä.

Kysymys:

Voinko jatkaa liikunnan tai urheilulajin X harrastamista Egoscuen rinnalla?

Vastaus: Mikään urheilulaji sinällään ei ole vaarallinen, mutta virhetoiminnasta kärsivä harrastaja voi olla vaaraksi itselleen. Tietyt urheilulajit voi olla tarpeen jättää pois ohjelmasta, kunnes tuki- ja liikuntaelimistön toiminta on riittävällä tasolla, jottei lajin harrastaminen kumoa jo tehtyä työtä. Voit tarkistaa alla olevasta listasta karkean ryhtityyppisi perusteella suositellut ja vältettävät lajit. Tähdellä merkityt suositeltavat lajit ovat erityisen hyödyllisiä kunkin ryhtityypin kannalta. Jos lajia ei ole mainittu, kuuluu se luultavasti ns. harmaalle alueelle, eli voit sitä harrastaa ilman suurta hyötyä tai haittaa. Nyrkkisääntönä: jos lajin harrastaminen voimistaa oireita tai virheasentoja, on se haitaksi. Jos lajin harrastaminen parantaa oloa, ei minulta tarvitse lupaa kysyä!

Olet tyyppiä I, jos sinulla on ylikorostunut lannerangan notko (eteen kallistunut lantiokori). Jos ryhdissäsi on toispuoleisuuksia (hartiat tai lantio toiselta puolen ylempänä, ylävartalo tai lantio kiertynyt, toinen polvi ja jalkaterä eri asennossa kuin toinen) olet tyyppiä II. Tyypin III tärkein piirre on suoristunut lanneranka (taakse kallistunut lantiokori).

Tyyppi I

Suositeltavat lajit: lentopallo*, murtomaahiihto*, uinti*, yleisurheilu, laskettelu, jalkapallo, aerobic, voimaharjoittelu

Vältettävät lajit: juoksu, tennis, nyrkkeily, soutu

Tyyppi II

Suositeltavat lajit: murtomaahiihto*, voimaharjoittelu

Vältettävät lajit: juoksu, pyöräily, tennis, golf, pesäpallo, amerikkalainen jalkapallo, nyrkkeily, soutu

Tyyppi III

Suositeltavat lajit: murtomaahiihto, voimaharjoittelu, tanssi, softball

Vältettävät lajit: juoksu, kävely, yleisurheilu, voimistelu, pyöräily, tennis, lentopallo, laskettelu, golf, pesäpallo, amerikkalainen jalkapallo, koripallo, aerobic, nyrkkeily, paini, soutu, uinti

Kysymyksiä ja vastauksia tulossa myöhemmin lisää…

Tam 04

Auttaako venyttely kireisiin lihaksiin tai vammojen ennaltaehkäisyyn?

Tämän jutun ei ole tarkoitus olla mikään tyhjentävä tieteellinen katsaus aiheeseen, vaan jätän asian tyyliini uskollisena pääosin lukijan päätettäväksi.

Venyttelyllä viittaan tässä lähinnä perinteiseen passiiviseen venyttelyyn, jossa “kireään” lihakseen kohdistetaan venytys, ja sitä pidetään yleensä n. 10-60 s lihaksen “venyttämiseksi”. Toki erilaisia venytystekniikoita on olemassa kymmeniä, ja niillä kaikilla omat vivahteensa, mutta tavoitteena on yleensä lisätä lihaksen pituutta (syystä tai toisesta). Jotkut venyttelevät lisäksi lämmitelläkseen urheilusuoritusta varten (vammojen ennaltaehkäiseminen) tai ehkäistäkseen lihaksen kipeytymistä rasituksen jälkeen.

Venyttelyä
Kuvan ottanut: Tobyotter

Monelle tuleekin yllätyksenä, ettei lihasta voi oikeastaan venyttää, eikä venyttely ehkäise urheiluvammoilta tai rasituksen jälkeiseltä lihasarkuudelta. Tutkimukset osoittavat, että itse lihaksen kokonaispituus ei juurikaan muutu perinteisellä venyttelyllä. Moni säännöllisesti venyttelevä kuitenkin huomaa notkeutensa lisääntyvän (ääriesimerkkinä telinevoimistelijat), mikä selittyy kuitenkin lähinnä kivunsiedon lisääntymisenä (venytyksentunnetta kohtaan), nivelsiteiden ja -kapseleiden venymisenä sekä jopa edellä mainittujen rakenteiden vammoina.

Lihaksen pituus (normaalin liikkuvuuden rajoissa) liittyykin enemmän sen aktiini- ja myosiinifilamenttien väliseen vuorovaikutukseen ja sen säätelymekanismeihin. Nämä filamentit tarttuvat toisiinsa eräänlaisilla koukuilla (poikittaissillat) ja lihaksen supistuessa/lyhentyessä vetävät itsensä toistensa lomiin. Lihaksen rentoutuessa/venyessä filamentit liukuvat osittain erilleen koukkujen irrottaessa otteensa. Tätä vuorovaikutusta säätelee keskushermosto, johon liittyvät mm. lihaksen venytysreseptorit (lihasspindelit), selkäydintason säätelyjärjestelmät ja aivojen motorinen aivokuori. Kun lihaksen osaan (ns. motorinen yksikkö) tulee motorista hermoa pitkin käsky supistua, filamentit pyrkivät vetäytymään lomittain lyhentäen lihasta. Kun käskyä ei tule, päästävät poikittaissillat otteensa ja filamentit pääsevät liukumaan takaisin erilleen. Tässä toimintaperiaate yksinkertaistettuna.

Luurankolihas
Lähde: Wikipedia

Lihasten päissä olevat jänteet ovat passiivista kudosta ja venyvät hiukan kuminauhan tavoin venytyksen aikana, mutta palaavat sitten lepopituuteensa. Nivelen ääriasennoissa nivelsiteet alkavat rajoittaa liikettä ja lopulta myös niveltä ympäröivä nivelkapseli osallistuu. Nivelpintojen muoto ja luiset rakenteet estävät myös liikettä tietyn rajan jälkeen (yksilöllinen vaihtelu merkittävää). Lisäksi hormonaliset tekijät vaikuttavat passiivisten kudosten kuten nivelsiteiden venyvyyteen eli notkeuteen (esim. raskauden aikana erittyvät hormonit lisäävät tätä venyvyyttä).

Liikkuvuus vs. notkeus

Liikkuvuus on kykyä käyttää niveliä ja lihaksia niiden toiminnallisella liikelaajuudella koordinoidusti niin, että kokonaisrakenne pysyy stabiilina (esim. kyykistyminen tai selkä neutraalissa asennossa nostaminen). Notkeus on yksittäisen lihaksen, lihasryhmän tai nivelen liikekomponentin liikelaajuus eristetysti (esim. suoran jalan nosto selällään tai polven koukistaminen). Notkea henkilö ei välttämättä ole liikkuva toiminnallisesti, koska liikkuvuus vaatii aina myös stabiliteettiä eli rakenteen tukemista liikelaajuuden eri osissa. Esim. syväkyykkyyn laskeutuminen ei usein onnistu, vaikka moni pystyy selällään maatessa pääsemään tarvittaville nivelkulmille ja lihaspituuksille. Notkeudesta ei tällöin ole hyötyä, eikä liikkuvuus kehity notkeutta treenaamalla (venyttelemällä).

Seuraavassa suomennettu ote Pete Egoscuen kirjasta The Egoscue Method of Health Through Motion:

Juoksijat ja muut urheilijat kertovat minulle usein: “Venytän lihaksia ennen harjoituksia joka päivä.”

Siltä se voi tuntua, mutta todellisuudessa sitä ei oikeasti tapahdu. Lihakset eivät veny samalla tavalla kuin lykra-asusteet venyvät. Luurankolihas kiinnittyy luuhun molemmista päistään ja pysyy aina kiinnittyneenä. Kokonaispituus säilyy suurin piirtein vakiona kun se pitenee ja supistuu. Lihakset muuttavat pituuttaan lihassäikeiden sisältämien ohuiden [aktiini] ja paksujen [myosiini] filamenttien välisen monimutkaisen mekaanisen ja kemiallisen vuorovaikutuksen avulla. Kuten räikkäavaimen mekanismissa, säikeet ja filamentit vetävät itsensä lomittain ja lihas supistuu. Kun lihas pitenee, tai kuten usein sanotaan: “venyy”, räikkämekanismi kääntyy avaavaan asentoon ja säikeet sekä filamentit päästävät vähitellen irti toisistaan. Tämä lihaksen piteneminen antaa sen palata normaalille pituudelleen.

Mistä sitten lihaskireys johtuu ja miten sitä voi vähentää? Miksi esimerkiksi jonakin aamuna sukkien vetäminen jalkaan seisaltaan voi tuntua vaikealta selän ja takareisien tuntuessa kireiltä? Annetaan Peten jatkaa kansantajuisella tyylillään:

Jos taivutat vyötäröstä eteenpäin koskettaaksesi varpaitasi ja takareitesi sekä pakarasi ovat “kireät,” se ei tarkoita että lihakset ovat lyhyemmät kuin viime viikolla. Homma menee näin: Se mitä me pidämme venymisenä on tärkeä osa kehon varojärjestelmää, joka suojelee sitä tapahtumilta jotka rajoittaisivat sen kykyä liikkua. Kireys tai vastustuksen tunne kun kävelemme, juoksemme tai kumarrumme on vastaava viesti, jonka baseball-pelaaja saa tavoitellessaan pitkälle lyötyä palloa ylittäessään varoitusmerkin: Varo, lähestyt päätyseinää! Samaan tapaan lihakset kertovat meille, että ne lähestyvät rajaa, jota ne pitävät normaalina liikkuvuutena, jonka jälkeen vaurioita voi tapahtua.

Jos liikkumisemme käyttää säännöllisesti kaikkia lihasryhmiämme, kehomme suoriutuu helposti kaikista fyysisistä vaatimuksista, joita siltä pyydämme: kyykistyminen, hyppääminen, taivuttaminen. Vastaavasti, jos lihastemme käyttämä liikelaajuus on jatkuvasti rajoitettua, koska istumme, ajamme tai vetelehdimme, lihas sopeutuu tähän asentoon. Kun lihasta sitten pyydetään liikkumaan, spindelit ja reseptorit yllättyvät. Ne eivät yksinkertaisesti tiedä mitä mieltä olla pyydetystä aktiviteetista. Siksi tuki- ja liikuntaelimistön tietokone varoittaa kehoa olemaan varovainen muodostamalla vastusta liikkeelle.

Kireyden tunne on siis kehon muodostamaa vastusta (käytännössä lihaksen jännittymistä haluttua liikettä vastaan), kun lähestymme turvalliseksi tuntemamme liikelaajuuden rajaa. Jos olemme rajoittaneet itsemme pitkiksi ajoiksi vähäisen liikkuvuuden ansaan (moderni työympäristö, yksipuoliset harrastukset, runsas istuminen, jne.) on keho myös sopeutunut tähän sulkemalla käyttämättömiä lihaksia (tai liikelaajuden osia) horrostilaan energian säästämiseksi. Voimme yrittää lisätä liikkuvuutta taistelemalla elimistön hälytyskelloja vastaan venyttelemällä kipurajaan asti (tulokset yleensä huonoja ja lyhytaikaisia) tai voimme muistuttaa niveliä ja lihaksia säännöllisesti niiden täydestä toimintakyvystä liikkumalla monipuolisesti ja paikkaamalla puutteet päivittäisellä liikeannoksella.

Yleisiä lihaskireyden/venyttelyn kohteita ja selityksiä kireydelle

1) Niskalihakset – Niskalihakset tuntuvat kiristyvän istumatyöntekijöillä (ja muillakin) helposti ja niitä hierotaan sekä venytellään, mutta turhaan. Kireydentunne ja jomottava kipu johtuvat kyllä lihaksen kroonisesta jännittymisestä, mutta syy jännittymiseen on virheellinen ryhti. Kun pää työntyy hartioiden etupuolelle, joutuvat niskalihakset jännittymään isometrisesti pään painon kannattelemiseksi. Venyttämällä näitä lihaksia, laukaiset kyllä jännitystä ja lisäät verenkiertoa alueella, mikä tuntuu väliaikaisesti hyvältä, mutta samalla lihasten rentoutuessa ryhti vain huononee entisestään pään työntyessä pidemmälle eteen.

2) Takareidet – Nämä lihakset tuntuvat kiristyvän niin istuvilla kuin fyysistäkin työtä tekevillä tasapuolisesti. Takareidet kuuluvat vartalon takaosan tukivaijeriverkostoon, joten niiden tehtävä ryhdin kannalta on estää sinua kaatumasta nokallesi. Lantion ja keskivartalon alueen epätasapainot johtavat kuitenkin monesti etukenoiseen seisoma-asentoon ja/tai notkoselkään, jonka huomatessaan takareidet jännittyvät pitääkseen rakennelman pystyssä. Syy voi olla heikentyneissä pakaroiden tai vatsalihasten toiminnassa, mutta myös vaikka yläselän/olkapäiden virhetoiminnassa, jota lantion asento kompensoi. Venyttely olisi pahimmillaan sama asia kuin teltan tukivaijerin katkaiseminen.

3) Rintalihakset – Huonosta yläselän ja olkapäiden ryhdistä kärsiviä opastetaan yleensä venyttelemään rintalihaksiaan, mutta miksi rintalihakset ovat jännittyneet? Ne ovat jännittyneet, koska ne ovat suurimpia ja monessa tapauksessa ainoita lihasryhmiä, joita henkilö kykenee käyttämään olkanivelensä stabilointiin ja liikuttamiseen. Jälleen, oikea tapa rentouttaa kireä lihas ei ole pakottaa sitä venymään, vaan muistuttaa yläselän ja olkapäiden kaikkia lihaksia niiden täydestä toimintakyvystä, jotta olkapään asento pääsee muuttumaan niin, että rintalihaksen pituus normalisoituu.

4) Akillesjänteet – Juoksijoilla on monesti akillesjänteen kireyden tunnetta, varsinkin ennen kunnollista alkuverryttelyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että akillesjänne olisi lyhentynyt (ellei taustalla ole kirurgisesti korjattua akillesjänteen katkeamista tai jatkuvaa korkokenkien käyttöä) tai että pohkeita pitäisi venytellä. Monesti kireyden tunne tulee jännekudokseen muodostuvista mikrovaurioista, joskus suuremmistakin repeämistä, kun jänne rasittuu epätasaisesti. Kaksipäinen pohjelihas (gastrocnemius) kun kiinnittyy kantapäähän akillesjänteen välityksellä, mutta haarautuu yläpäässä kahteen osaan kiinnittyen reisiluun taakse sisä- ja ulkoreunalle. Mikä tahansa polven ja/tai nilkan virheasento saa näin aikaan epätasaisen jännitystilan lihaksen ja jänteen alueelle, mikä repii helposti kuormituksessa kudoksiin mikrovaurioita nopeampaa kuin elimistö ehtii niitä korjata. Kireys katoaa lopullisesti vain korjaamalla koko nilkka-polvi-lonkka-olkapää-akselin biomekaanisesti oikea toiminta askelluksessa.

Heikentynyt liikkuvuus ei niinkään aiheudu lihaskireydestä kuin lihaskireys heikentyneestä liikkuvuudesta.

Lähteitä ja lisätietoa:
Pete Egoscue (1992) The Egoscue Method of Health Through Motion
Roger Enoka (2002) Neuromechanical Basis of Kinesiology (3. painos)
Mel Siff (2004) Supertraining (s. 173-187)
Quite a Stretch
Wikiliikkuja: Alamäki vaurioittaa lihasta

Jou 09

30 päivän hyvinvointihaaste

Nyt kannattaa ehdottomasti osallistua Helsinki Paleon vuoden 2012 alussa järjestämään 30 päivän hyvinvointihaasteeseen, koska aktiivisesta osallistumisesta aiheutuvan paremman voinnin ja liikakilojen vaivattoman karistamisen lisäksi osallistujien kesken arvotaan tuotepalkintoja. Yhtenä palkintona on Tasapainopisteen tarjoama 5 ohjelman sähköpostivalmennuspaketti (arvo 140 €). Lisätietoja aiheesta löydät klikkaamalla alla olevaa banneria. Haasta myös kaverisi tai perheenjäsenesi mukaan!

Mar 02

Toiminnalliset testit: selvitä mistä kipusi johtuu

Ryhti kertoo enemmän kuin tuhat magneettikuvaa… vai miten se vanha sanonta menikään? Periaatteessa tähän johtopäätökseen ovat tulleet myös monet urheilulääketieteen huippunimet esim. The NY Times:n julkaiseman artikkelin Sports Medicine Said to Overuse M.R.I.’s mukaan. Ortopedi James Andrew magneettikuvasi 31 tervettä/oireetonta baseball-syöttäjän olkapäätä ja löysi epänormaalia rustokudosta 90 %:ssa sekä epänormaaleja kiertäjäkalvosimen jänteitä 87 %:ssa tapauksia. “Jos haluat tekosyyn leikata syöttäjän heitto-olkapään, ota magneettikuva.” Tohtori Andrew vitsailee jutun alussa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ihan vähäpätöisesta asiasta, koska turhat leikkaukset sisältävät aina komplikaatioiden riskin ja ovat kalliita.

Tästä huolimatta potilaat eivät nykyisin ole enää edes tyytyväisiä, elleivät pääse “magneettiin”, eivätkä luota ortopedien käyttämiin perinteisempiin tutkimusmenetelmiin (potilashistoria, oireet, fyysisesti nivelsiteiden ym. testaaminen). Selvästi ihmisten mielissä ovat oireiden syy-seuraus-suhteet pahasti pielessä.

Jos 90 %:ssa oireettomia heittäjän olkapäitä on ruston poikkeavuuksia, ei vastaavan poikkeavuuden löytyminen oireilevasta olkapäästä voi johtaa yksinkertaisesti päätelmään: oire johtuu rustovauriosta. Korrelaatio oireen ja vaurion välillä voi olla, mutta ei syy-seuraus-suhdetta vielä näillä perusteilla. Mistä kipu sitten johtuu? Magneettikuvan perusteella muita diagnooseja ei voi tehdä, mutta jos käytämme perinteisempiä low-tech tutkimusmenetelmiä, silmäparia sekä toiminnallista testaamista, voimme löytää ratkaisuja.

Keho ei koskaan valehtele.

Itse testaamiseen…

Valaistaanpa asiaa parin esimerkin voimin. Potilas marssii vastaanotolle selkäkivun vuoksi, joka säteilee oikeaan pakaraan ja lonkanseutuun. Magneettikuvasta löytyy kaikenlaista pientä kivaa, joista ortopedi on kirjoittanut pitkän esseen latinaksi… mutta toisaalta niin löytyisi myös monesta oireettomasta selästä. Katsommekin siis tapausta etäämmältä ja huomaamme, kuinka lantio on toiselta puolelta eri korkeudella ja lannerangassa tämän seurauksena kiertoa ja sivutaipumaa, jotka voivat saada aikaan toispuoleisen hermopinteen suoraan tai degeneraation seurauksena. Ahaa! Syy on siis lantiossa. Vai onko sittenkään?

Tapaus 1 Toiminnallinen testi: potilas ristii sormensa pään takana ja vetää kyynärpäitä taakse ääriasentoon, seisten muuten rentona. Lantion ja lannerangan toispuoleisuus katoaa ja oire helpottaa. Syy ei ollutkaan lantiossa, vaan se oli yläselän/hartioiden epätasapainossa. Magneettikuvaan luottanut ortopedi olisi leikannut esim. välilevyn, ryhtiin luottanut olisi joko keskittynyt lantion manipuloimiseen tai pyrkinyt korjaamaan alaraajojen (toiminnallista) pituuseroa esim. pohjallisilla, mutta toiminnalliseen testiin asti tutkimukset vienyt oli ainut, joka löysi todellisen ja perimmäisen syyn. Muut hoitivat vain oiretta.

Tapaus 2 Toiminnallinen testi: sama kuin edellä, mutta mitään muutosta ei havaita, kipu jopa voimistuu hieman. Toinen testi: potilas seisoo asettaen jalkateränsä sisäreunat vastakkain, jännittää kevyesti etureitensä (ojentaakseen polvet) ja rentouttaa ylävartalon. Minuutin kuluttua lantion ja lannerangan toispuoleisuus vähenee ja oire helpottaa. Jälleen kerran toiminnallinen testi paljasti, ettei syy ollut rakenteellisessa viassa tai edes SI-nivelessä, vaan lihasepätasapainossa lantion/lannerangan alueella.

Näitä yksinkertaisia toiminnallisia testejä voidaan jatkaa kunnes mahdolliset epätasapainon aiheuttajat on käyty läpi ilman riskiä potilaalle. Parhaassa tapauksessa syy löytyy ja hoidoksi riittää yksinkertainen harjoitusohjelma lihastasapainon palauttamiseksi sekä ylläpitämiseksi. Pahimmassa tapauksessa tarvitaan lisätutkimuksia, kuten magneettikuvausta, mahdollisten rakenteellisten vikojen poissulkemiseksi.

Jos sen sijaan oltaisiin ensimmäiseksi rynnätty kuvaukseen, löydetty jokin ehkä oireeseen sopiva löydös ja suoritettu operaatio, voitaisiin pahimmassa tapauksessa kärsiä lopulta sekä alkuperäisestä oireesta että operaation komplikaatioista.

Mikäli siis kärsit jostakin tuki- ja liikuntaelimistön oireesta, lähde liikkeelle yksinkertaisimmasta (1) vaihtoehdosta, koska se on myös todennäköisin. Jos syytä ei löytynyt, siirry monimutkaisuusasteikolla seuraavalle tasolle (2) jne., jolloin vain pahimmassa tapauksessa joudutaan lopulta turvautumaan puukkoon (10). Kutsun tätä 1 -> 10 -menetelmäksi. Nykylääketiede on valitettavasti vinoutunut käytännöissään niin, että järjestys on monesti päinvastainen 10 -> 1, mikä johtaa oireiden hoitamiseen, resurssien tuhlaavaan käyttöön ja komplikaatioiden määrien kasvuun.

Lok 18

Hengitys, keskivartalon tukilihakset ja nostovyöt

Seuraavassa artikkelissa käyn läpi syitä, miksi et luultavasti hengitä oikein, mitä tämä vaikuttaa keskivartalosi vakauteen ja ulkomuotoon sekä miksi nostovyö ei voi korvata sisäistä lihaskorsettiasi. Toivottavasti kirjoitus selventää myös syitä, miksi urheilijan ei kannata yleensä käyttää nostovyötä harjoittelussaan: vaikutukset vamma-alttiuteen, harjoitteiden siirtovakutukseen ja suorituskykyyn.

Hengittäminen levossa: itä-länsi-hengitys

Aloitetaanpa helpolla testillä: mene peilin eteen (seiso tai istu alas tuolille) ja ota muutama normaalia 20-30% syvempi sisäänhengitys tarkkaillen mikä liikkuu. Käy tekemässä testi ennen kuin jatkat lukemista yhtään pidemmälle.

Jos olet kuten suurin osa kanssaihmisistäsi, tapahtui seuraavaa: sisäänhengityksellä hartiat ja ylärintakehä kohosivat ylöspäin, rintalasta kallistui hieman yläviistoon ja käsivarret heilahtivat ehkä hieman sivuille. Sen sijaan vatsa pysyi melkolailla liikkumatta tai vetäytyi jopa hieman sisäänpäin. Hengitysrytmi oli ns. paradoksaalinen ja tapahtui pohjois-etelä-suunnassa hartioiden, rintakehän ja niskan/kaulan alueen apuhengityslihaksilla. Tämä tapa hengittää on epätaloudellinen ja johtaa näiden pienten lihasryhmien ylikuormitukseen, hapensaannin rajoittumiseen (ilma liikkuu kunnolla vain keuhkojen yläosissa) ja huonoon ryhtiin. Toisaalta huono, kyfoottinen ryhti johtaa myös tähän tapaan hengittää puristamalla rintakehää ja jopa suoraan hermoa (C3-C5 hermojuuret), joka käskyttää automaattista päähengityslihastamme palleaa.

Pallea on keuhkojen ja vatsaontelon väliin sijoittuva, laskuvarjon muotoinen litteä lihas (kuva alla). Se on sisäänhengitysfunktionsa lisäksi yksi tärkeimmistä ryhtilihaksistamme, ja se mm. supistuu yli 22,000 kertaa päivässä sekä kiinnittyy mm. rintalastaan, kylkiluihin, lannerangan nikamiin sekä selkärangan etupuolella kulkevaan pitkään nivelsiteeseen. Palleasta on myös suora sidekudoksinen yhteys lannesuoliluulihakseen (iliopsoas), joka näyttelee tärkeää osaa mm. lantion ja reisiluiden neutraalin asennon säilyttämisessä sekä liikkumisessa. Pallean virheellinen toiminta on siis yhteydessä monen muunkin lihaksen ja rakenteen virheelliseen toimintaan.

Pallea

Supistuessaan pallea laskeutuu alaspäin, saaden aikaan alipaineen keuhkoihin ja vastaavasti lisäten alapuolisen vatsaontelon sisäistä painetta. Alipaine vetää ilman tehokkaasti keuhkojen alaosiin asti, missä kaasujen vaihto tehokkaimmin tapahtuu, ja vatsaontelon paineen kasvu stabiloi keskivartaloa sekä hieroo sisäelimiä. Ideaalinen hengityksen liikemalli näkyy sisäänhengityksen aikaisena sivuttaissuuntaisena (itä-länsi) laajenemisliikkeenä rintakehän alaosissa, vatsassa ja alaselässä: rintaranka, lapaluut, olkaluu, rintakehä ja lantiokori toimivat yhteistyössä ankkurina pallean liikkeelle. Tämä liike myös aktivoi ja pitää kunnossa keskivartalon lihaskorsettia ajattelemattasi yli 22,000 toiston verran päivässä mobilisoiden samalla selkärangan nikamia mm. kylkikuiden ja thorakolumbaalifaskian välityksellä. Litteämpi vatsa ja parempi ryhti siis tekemättä yhtään vatsarutistusta!

Voit kokeilla itä-länsi-liikkeen tapahtumista tai puuttumista asettamalla peukalosi rintakehän alaosaan selän puolelle (munuaisten sijainti) ja etusormesi ylävatsan sivu-etuosien päälle alla olevan kuvan osoittamalla tavalla. Hengitä sisään ja tarkkaile liikkuvatko sormesi ulospäin (oikea hengitysliike) vai vajoavatko ne sisään (paradoksaalinen liike).

Kylkihengitystesti

Hengityksen korjaaminen vaatii havaittujen ryhtivirheiden korjaamista ja oikean hengitysrytmin opettelua aluksi harjoitteilla, joissa vanhojen liikemallien käyttämistä on vaikeutettu. Pienimmän vastuksen reitti itä-länsi-hengitykselle on vatsan ulospäin pullistuva liike, joten sivu- ja takaosien kiristynyt faskia pitää saada ensin mobilisoitua harjoitteilla, joissa vatsa ei pääse kompensoimaan. Lopulta oikea hengityksen itä-länsi-liikemalli automatisoituu, eikä sinun tarvitse ajatella asiaa sen koommin.

Hengittäminen rasituksessa: milloin sisään ja ulos vai pidätänkö?

Yleisen myytin mukaan meidän pitäisi aina hengittää ulos harjoitteen nostovaiheessa, mutta pitääkö tämä paikkansa? Ei, mikäli tarkastelemme hengityksen biomekaniikkaa tarkemmin. Sisäänhengitykseen liittyy vartalon keskilinjan nivelten ojentuminen ja uloshengitykseen koukistuminen. Parittaisissa nivelissä (esim. olkanivelet, lonkkanivelet, jne.) sen sijaan tapahtuu sisäänhengityksellä yleensä loitonnus, ulkokierto- tai supinaatioliike ja uloshengityksellä lähennys, sisäkierto- tai pronaatioliike. Mikäli hengitysrytmi ei noudata käytetyn harjoitteen biomekaniikkaa, rikotaan normaalia liikejärjestystä ja joudutaan helposti ongelmiin: kipua lapojen välissä, pistoksia, kramppeja, jäykkyyttä, verenkiertohäiriöitä, pinnetiloja jne. Hengitysrytmi kannattaa siis valita käytetyn harjoitteen mukaisesti. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • kyykky: hengitä ulos laskeutumisvaiheessa (pääliikuttajanivelten koukistuminen) ja sisään nostovaiheessa (pääliikuttajanivelten ojentuminen)
  • penkkipunnerrus: hengitä sisään laskeutumisvaiheessa (olkanivelet ojentuvat ja loitontuvat) ja ulos nostovaiheessa (olkanivelet koukistuvat ja lähentyvät)
  • soutuliike: hengitä sisään vetovaiheessa ja ulos rentoutusvaiheessa
  • hauiskääntö: hengitä ulos kyynärpään koukistuessa ja sisään kyynärpään ojentuessa
  • leuanveto/ylätalja myötäotteella: hengitä ulos vetovaiheessa ja sisään laskuvaiheessa
  • leuanveto/ylätalja vastaotteella: hengitä sisään vetovaiheessa ja ulos laskuvaiheessa

Huom! Tilanne kuitenkin muuttuu, kun kuormitus nousee niin suureksi, että tarvitaan lisää vatsaontelon sisäistä painetta stabiloimaan tukirankaa: yleensä yli 70 % yhden toiston maksimista olevilla kuormilla. Tällöin suositus on hengittää sisään (itä-länsi-hengitys pallealla) ennen toistoa, pidättää hengitystä laskuvaiheen (eksentrinen vaihe) aikana ja hengittää ulos noston (konsentrinen vaihe) aikana tai äärimmäisillä kuormilla vasta noston ns. raskaimman pisteen (“sticking point”) ohittamisen jälkeen. Lisätietoa aiheesta saat käyttämällä esim. hakusanaa valsalva maneuver.

Kestävyysjuoksussa, kävelyssä tai muussa suhteellisen matalaintensiteettisessä liikkumisessa hengitys on jatkuvaa, ja oikeaa hengityksen liikemallia käytettäessä, se auttaa pitämään keskivartalon tuettuna. Toisaalta esim. pikajuoksija hyödyntää edellä mainittua hengityksen pidättämistä (tai hidasta voimallista uloshengitystä osittain suljetun hengitystien läpi) keskivartalon jäykistämiseksi räjähtävän voiman tuottamiseksi jaloilla ja käsiliikkein. Jos pikajuoksija on hengittämässä ulos juuri ennen paukkua, voi voimantuotto telineistä jäädä ratkaisevasti pienemmäksi ja/tai loukkaantumisriski nousee voimakkaasti.

Ponnistus telineistä

Keskivartalon tukilihakset ja yhteys hengitykseen

Monet liikuntamuodot korostavat keskivartalon hallintaa ja/tai keskivartalon syvien lihasten muodostaman korsetin harjoittamista, mutta kuten edellä jo kävi ilmi, ei harjoittelusta voida saada täyttä hyötyä irti, mikäli ryhdissä ja/tai hengityksessä on häiriöitä. Eristetyt poikittaisen vatsalihaksen harjoitteet harjoittavat kyllä lihasta, mutteivät korjaa syytä, miksi lihas ei aktivoidu automaattisesti normaalissa liikkumisessa.

Tässä kohtaa kannattaa myös ottaa taas askel taakse ja muistaa, että keho toimii kokonaisuutena. Perinteinen tapa eritellä lihakset yksittäisiksi luusta luuhun ulottuviksi moottoreiksi on osoitettu olevan virheellinen, ja nykyaikainen käsitys lihaksista on enemmänkin: “supistuva osa” pitkässä pehmytkudosketjussa tai -verkossa (faskia). Faskia muodostaa vartaloa päästä varpaisiin yhdistäviä kineettisiä ketjuja, ja mistä tahansa kohti ketjua vetämällä, koko ketju liikkuu. Näin ollen esimerkiksi keskivartaloa ympäröivien vatsalihasten toiminta riippuu ne sisältävän ketjun toimintakyvystä (koko vartalon ryhti), ei ainoastaan vatsalihasten kunnosta. Yksi tällaisista ketjuista on ns. spiraaliketju, joka yhdistää oikeasta kallonpohjasta niskalihaksen kautta vasemman puolen lavan lähentäjälihakseen, lapaluun sisäreunaan, etummaiseen sahalihakseen, ulommaiseen vinoon vatsalihakseen ja jälleen oikean puolen sisempään vinoon vatsalihakseen jne. pitkin oikeaa alaraajaa. Ts. mikä tahansa ryhtivirhe esim. olkapäässä tai niskassa, vaikuttaa suoraan vatsalihasten toimintapituuteen ja näin kykyyn supistua eri asennoissa.

Tästä päästäänkin suoraan lempiaiheeseeni eli asentoon. Mikäli lantiokori kallistuu eteenpäin (tai taaksepäin) neutraalista asennosta lihasepätasapainojen johdosta, estyy mm. poikittaisen vatsalihaksen toiminta. Poikittainen vatsalihas ei ole pääsyyllinen, vaan sen tehtävänä on ainoastaan vetää vatsanpeitteitä sisään. Lantion kallistuessa eteenpäin, sisäelimet valahtavat koko painollaan eteen vatsanpeitteitä vasten, mikä pullistaa alavatsaa (ns. kaljamahailmiö), ja mm. tämä asettaa poikittaisen vatsalihaksen venyneeseen asentoon, mistä sen on vaikeampi supistua.

Lantiokorin eteenkallistunut asento

Keskivartalolihasten toiminnalliset tehtävät

Keskivartalon lihaskorsetti voidaan jakaa toiminnallisesti kahteen osaan: 1) ulkoinen yksikkö ja 2) sisempi yksikkö, jotka toimivat aina yhteistyössä. Ulkoinen yksikkö on suunniteltu saamaan aikaan liikettä, koostuu suurempikokoisista lihaksista, jotka ylittävät useampia niveliä ja ovat pinnallisempia (kuten suora vatsalihas, sisempi ja ulompi vino vatsalihas, pitkät selän ojentajat). Sisempi yksikkö koostuu neljästä pääasiallisesta lihasryhmästä: takana syvät selkärankaa ympäröivät lihakset (multifidus), pohjalla lantiopohjan lihakset, edessä/sivuilla poikittainen vatsalihas ja kattona hengityslihas pallea. Näiden tehtävänä on jäykistää selkäranka, rintakehä ja lantiokori siten, että liikuttajalihaksilla on tukeva toiminta-alusta.

Supistuessaan sisempi yksikkö lisää vatsaontelon sisäistä painetta, vetää lantiokorin puoliskoja toisiaan vasten (huom! stabiloi näin SI-niveltä) ja stabiloi selän nikamia segmentaalisesti: jokaiseen nikamaan kohdistuu poikittaisvoima molempiin suuntiin sekä ylä- ja alapuolista nikamaa kohti. Selkärangan degeneratiiviset muutokset ovat merkkejä nikamien segmentaalisen tuen puuttumisesta, jolloin henkilö on myös altistunut akuuteille vammoille erityisesti maksimaalista tai räjähtävää voimantuottoa vaativissa raajojen liikkeissä.

Et voi laukaista tykkiä kanootista.

Nostovyöt

Nostovyö ei voi tarjota samanlaista segmentaalista tukea kuin sisempi yksikkö, koska se ei kiinnity suoraan (tai thorakolumbaalisen faskian välityksellä) yksittäisiin nikamiin, vaan rajoittaa vain hieman leveytensä alle jäävän alueen liikkuvuutta. Yleensä vyöllä tuettu alue on lannerangan yläosa, jolloin alimpaan nikamaväliin (L5/S1) voi kohdistua vastaavasti enemmän liikettä (tämä on myös useimmiten vammautuva väli). Vatsan työntäminen ulos vyötä vasten tapahtuu pallean avulla vatsaontelon sisäistä painetta nostamalla, mutta tämä liike voi estää myös samalla poikittaisen vatsalihaksen supistumisen, ja johtaa näin suurempaan epävakauteen yksittäisten nikamien tasolla. Ainoastaan vammautuneen selän kuntoutusvaiheessa voi olla suositeltavaa käyttää nostovyötä tai ulkoista korsettia, lähinnä sen antaman proprioseptisen palautteen vuoksi (auttaa hahmottamaan ja säilyttämään rangan haluttua asentoa).

Yleinen kysymys voimaharjoittelijoiden keskuudessa kuuluukin: pitäisikö vatsaa vetää sisään vai pullistaa ulos? Edellisen perusteella ulos pullistaminen on virheellinen liikemalli, ja vatsan vetäminen sisään kertoo myös sisäisen yksikön virheellisestä toiminnasta (palleaa ei ole aktivoitu lisäämään vatsaontelon sisäistä painetta). Oikeassa liikemallissa poikittainen vatsalihas kyllä supistuu (vetäen vatsaa sisään), mutta pallean supistuessa voimakkaasti kovassa kuormituksessa, lisääntyy vatsaontelon sisäinen paine niin paljon, että poikittaisen vatsalihaksen supistuminen muuttuu eksentriseksi (venyy supistuessaan) ja vatsa voi hieman pullistua. McGill’n lanseeraama “brace” (suom. valmistautuminen törmäykseen, eli vatsalihasten jännittäminen kokonaisuutena ilman niiden ulkomuodon suurta muuttumista) saattaa toimia tietyissä tilanteissa, kuten vammojen kuntoutuksessa. Se opettaa kuitenkin virheellistä liikemallia, jossa itä-länsi-hengitys voi estyä ja vartaloon muodostua liiallista jäykkyyttä, mikä voi aiheuttaa mm. kompensatorista yliliikkuvuutta muualla kehossa.

Viimeisin professori McGill’n kokoama biomekaaninen tutkimusaineisto nostovöistä kertoo, että saadakseen nostovyöstä maksimaalisen hyödyn irti noston voimantuottoon, täytyy nostajan nostaa huonolla tekniikalla (selän pyöristäminen), joka altistaa selän paljon suuremmalle vammautumisen riskille. Nostovyö avustaa vartalon jäykkyyden muodostamisessa lisäämällä vatsaontelon sisäistä painetta, mutta muuttaa käytettyjä motorisia malleja ja nostojen liikemalleja (nostotekniikkaa) sekä lisää loukkaantumisriskiä jos vyö jätetään pois. Lisäksi selkävammat ovat tapahtuessaan nostovöiden käyttäjillä vakavampia. Tieteellistä näyttöä nostovöiden suojaavasta vaikutuksesta ei juurikaan ole, mutta mikäli henkilön täytyy pystyä nostamaan muutama ylimääräinen lisäkilo (lähinnä kilpanostajat) voi vyöstä olla hyötyä. Jos taas henkilö haluaa iskostaa keskushermostoon tehokkaita motorisia malleja harjoitellakseen jotakin muuta urheilusuoritusta varten, joka vaatii myös stabiilia keskivartaloa, on luultavasti parempi jättää vyö pois.

Näin(kin) voi käydä liiallisen nostovyön käytön heikentämän sisemmän yksikön toiminnan seurauksena (tarkkaile lantionpohjan lihasten pettämisen aiheuttamaa “suihkuefektiä”):


Pidätyskyvyttömyys ei yleensä saa näin paljon julkisuutta.

Toivottavasti tämä artikkeli avasi uusia näkökulmia vanhan ja tutun asian käsittelyyn, tai teki edes selväksi sen, että pelkkä navan sisäänvetäminen ei korjaa ongelmaa, joka tukilihaksiston virhetoiminnan taustalla toimii.

Lähteitä ja lisälukemista kiinnostuneille:
Stuart McGill (2006) Ultimate Back Fitness and Performance
Paul Chek (2004) How to Eat, Move, and Be Healthy
Thomas Myers (2009) Anatomy Trains
Vladimir Zatsiorsky (1995) Science and Practice of Strength Training
Mel Siff (2004) Supertraining

Syy 26

Lapsena se jo alkaa

Viikonloppuna oli lyhyesti puhe 9-vuotiaan lapsen huolestuneen vanhemman kanssa, että voiko lapsen huonolle ryhdille tehdä mitään? Ikäryhmä 6-12 on kieltämättä hankala. Tuossa vaiheessa lapsen istumisen määrä alkaa nykyään räjähdysmäisesti lisääntymään liikkumisen määrän kustannuksella. Esikoulu ja sitä seuraava peruskoulu alkavat rajoittamaan voimakkaasti lapsen vapaata leikkimistä ja liikkumista, mikä johtaa helposti ongelmiin ryhdissä. Kehittymisen suhteen vielä keskeneräinen tuki- ja liikuntaelimistö ei saa riittävästi monipuolista ja tasapainoisesti rakennetta kehittävää ärsykettä, mutta sitäkin enemmän yksipuolista ja toistuvaa istumisen sekä sormilihasten harjoitusta (pulpetti, sohva, autonpenkki, kynä, tietokone, kännykkä, peliohjaimet). Ryhti muokkautuu siihen kohdistettujen vaatimusten mukaisesti, ja jo olemassa olevat epätasapainot helposti vain juurtuvat syvemmälle lihasmuistiin. Horisontissa häämöttävä teini-iän kasvupyrähdys epätasapainoiselta pohjalta viimeistään johtaa ongelmiin (skolioosi, kroonisten kipujen alkaminen, huono itsetunto ja ahdistus, jne.)

Esimerkkejä huonosta ryhdistä
Esimerkkejä lapsen ryhtivirheistä (1. kuva: selkärangan S-muodon häiriö, 2. kuva: epätasapainoja oikean ja vasemman puolen välillä).

Tämän ikäinen ei kuitenkaan ole yleensä vielä valmis aloittamaan mitään kovin järjestelmällistä harjoitusohjelmaa liikepuutteen korvaamiseksi ja jo syntyneiden ryhtivirheiden korjaamiseksi. Parasta olisikin järjestää lapselle mahdollisuudet liikkua/leikkiä mahdollisimman usein ja mahdollisimman vapaasti, vähintään yhteensä 90 minuuttia päivässä. Aikuisten strukturoimat harrastustilanteet, kuten urheilukerhot, eivät yleensä mahdollista riittävää lapsen vapaata itsensä toteuttamista ja sitä kautta vaistomaisesti tarvittavien, puuttuvien liikeärsykkeiden hakemista. Urheiluharrastus on ehdottomasti hyvä idea, mutta ei riitä tasapainoiseen kehittymiseen.

Mikäli lapsella jo on selviä puutteita tasapainossa ja liikkumiskyvyssä, voi olla hyvä yrittää lisätä spesifejä ärsykkeitä uinuvien toimintojen herättämiseksi. Tämä voi tapahtua osana urheiluharjoituksia (alkuverryttelyn yhteydessä) tai kotona erilaisten temppuratojen rakentamisen avulla. Harjoitteet kannattaa tehdä yhdessä lapsen kanssa ja motivoida lasta kertomalla, kuinka näiden tekeminen auttaa esimerkiksi mieliharrastuksessa pärjäämisessä. Esimerkiksi ensimmäisen kuvan tyttö, jonka selästä puuttuu normaali lannerangan lordoosi, ja tämän vuoksi koko vartalo on joutunut kompensoimaan, hyötyisi yksinkertaisista toimista kuten aidan/esteiden ali ryömimisestä ja rapukävelyistä.

Kuvan pojalla taas on vaikeuksia hyödyntää molempia puolia kehostaan tasapuolisesti, ehkä rajoittuneen konttaus- ja tutkimusvaiheen toteutumisesta johtuen (lasten liikkumista rajoitetaan joskus tietämättäänkin kovien/liukkaiden lattiapintojen ja leikkikehien käyttämisen kautta) tai aikaisemmin tapahtuneen kuntouttamatta jääneen tapaturman seurauksena (kipu saa aikaan lihasten käyttämättömyyttä ja heikentymistä, joka ei palaudu ellei käyttöä vaadita ympäristön puolesta). Hän hyötyisi enemmän toispuoleisesti kehon toimintoja käyttöön ottavia liikkeitä tekemällä, kunnes heikompikin puoli on riittävän vahva astumaan töihin normaalissa liikkumisessa. Anna lapsen myös liikkua aina avojaloin tai minimaalisissa kengissä kun mahdollista ja turvallista, ja muista: ryhti ei ole lapsen tietoinen valinta, ja hokemat “istu/seiso suorassa” eivät johda mihinkään.

Rapukävely
Rapukävelyä.

Mistä tietää että lapsen lihaksisto toimii normaalisti ja ryhti on hyvä? Vilkaise alla olevaa kuvaa. Perusrakenne 9-vuotiaalla on sama kuin aikuisella, älä anna mittasuhteiden häiritä. Kun lapsen kuormanivelparit (nilkat, polvet, lonkat, olkapäät) seistessä asettuvat samoille vaakatasoille ja pystysuorasti päälletysten, on kaikki kunnossa. Luultavasti lapsi myös tällöin nukkuu paremmin (suurempi osa lihaksista on päivän aikana käytössä, joten nukkumaanmenoaikana uni maistuu), spontaani oppimisenhalu kasvaa (kiinnostus ympäröivään maailmaan ja kotiaskareissakin auttamiseen nousee uudelle tasolle) ja fyysisen aktiivisuuden määrä nousee automaattisesti (portaiden nouseminen tapahtuu hyppimällä masentuneena laahustamisen sijaan) sekä mielialavaihtelut tasoittuvat.

Hyvä ryhti lapsella
Hyvä ryhti on jokaisen lapsen syntymäoikeus.

Syy 14

Polven eturistisidevammat ja ennaltaehkäisy

Polven eturistisiteen repeäminen on suhteellisen yleinen vamma erityisesti 15-25 vuotiailla naispuolisilla palloilulajien urheilijoilla, mutta miksi? Kyseessä on kontaktilaji, joten kontaktien täytyy olla syynä, eikö? Itseasiassa suurin osa (70%) näistä vammoista tapahtuu kontaktien ulkopuolella, esimerkiksi yksinkertaisissa suunnanvaihdoksissa. Näin kävi myös jopa eräälle naiskestävyysjuoksijallemmekin muutama vuosi sitten tämän väistäessä edessään kaatunutta urheilijaa. Huonoa tuuria vai olisiko tämäkin ollut ennaltaehkäistävissä?

Anatomia ja tehtävä

Polven eturistisiteen sijainti näkyy kuvassa 1. Kuten anatomiasta voi päätellä, kyseisen nivelsiteen tehtävänä on stabiloida sääriluun liikettä suhteessa reisiluuhun: ensisijaisesti estää sääriluun liikkumisen eteenpäin. Toisaalta tarkempi anatomian tarkastelu kertoo myös siitä, että polven ulkokierto ja valgus (taipuminen sisään) aiheuttavat myös lisää venytystä eturistisiteeseen (toissijainen stabilointitehtävä). Nivelsiteet on kuitenkin tarkoitettu lähinnä estämään nivelten liikkuminen yli ääriasentojen ja lihakset stabiloimaan niveliä siis valtaosan ajasta. Lihasten epätasapainoinen toiminta (nivelen virheasento) voi johtaa siihen, että nivelside on jatkuvasti rasitettuna ja liian suuri osa painosta on sen kannattelemana.

Polven nivelsiteet
Kuva 1. Oikea polvi edestä kuvattuna, jossa etummainen ristiside näkyy keskellä (takaa vasemmalta ylhäältä eteen alas oikealle kulkien).

Riskitekijät

Kun ristiside katkeaa, ei ole yleensä muuta vaihtoehtoa kuin kudossiirteenä uuden rakentaminen sekä sitä seuraava pitkällinen ja kivulias kuntoutusprosessi, eli ennaltaehkäisy on jälleen se paras vaihtoehto. Viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin tehty paljon tieteellistä tutkimusta parhaan ennaltaehkäisevän protokollan löytämisesksi. Tutkijat ovat löytäneet näille polvivammoille altistaviksi tekijöiksi mm. sukupuolen (naisilla 2-8 x suurempi riski kuin miehillä) sekä pystymmän vartalon asennon ja suuremman polven valgus-kulman (taipuminen sisään) hypyistä alastulossa. Muiksi altistaviksi tekijöiksi mainitaan ympäristötekijät, anatomiset tekijät ja hormonaaliset tekijät. Sukupuoltahan on vaikea vaihtaa, eikä ympäristötekijöihinkään voi aina vaikuttaa, joten mitä tutkijat sitten suosittelevat ennaltaehkäiseväksi harjoitteluksi edellä mainittujen biomekaanisten (vartalon ja alaraajojen asento alastulossa) tekijöiden korjaamiseksi? Mainittakoon vielä että A. Benjaminse ja kumppanit ovat kirjallisuuskatsauksessaan sitä mieltä, ettei sukupuoli ole välttämättä merkitsevä tekijä, vaan virhetulkinta johtaa juurensa huonosti toteutetuista tutkimuksista.

Ennaltaehkäisyprotokollat

Tutkijat ovat kehitelleet ns. neuromuskulaarisia protokollia biomekaanisten puutteiden korjaamiseksi. Esimerkiksi Noyes ja kumppanit käyttivät tyypillistä pudotushyppytestiä biomekaanisten puutteiden mittaamiseksi. Kuvassa 2 näkyy esimerkkitapaus, jossa polvet ovat päässeet korokkeelta lattialle hypyn alastulossa vääntymään tyypilliseen eturistisiteen repeämistä altistavaan suureen valgus-kulmaan (taipuminen sisään), johon liittyy myös polven ulkokierto. Kuvassa 3 polvien asento urheilijalla on huomattavasti parempi, joten hän lukeutuisi tutkijoiden silmissä riskittömään ryhmään. Se että myös kuvan 2 henkilö edustaa miessukupuolta kuitenkin jo kertoo jotain ensimmäisten tutkijoiden oikeellisuudesta näiden spekuloidessa naissukupuolen merkittävyydestä.

Alastulo valgusKuva 2.
Alastulo normaaliKuva 3.

Alkutestien jälkeen tutkijat laittoivat naiskoehenkilöt (62 kpl) harjoittelemaan kuudeksi viikoksi. Harjoittelu koostui aikaisemmin tutkimuksissa tehokkaiksi havaituista komponenteista: venyttelystä, hyppyharjoittelusta ja voimaharjoittelusta. Hyppyharjoittlussa koehenkilöitä pyrittiin suullisesti ja visuaalisesti ohjaamaan oikean alastulotekniikan käyttöön (mm. varpaiden ja polvien suuntaaminen suoraan eteenpäin). Harjoitusjakson jälkeen suoritettiin uusintatesti, josta alla esimerkkikuvat. Kuvassa 4 näemme naisurheilijan ennen harjoitusjaksoa ja kuvassa 5 harjoitusjakson jälkeen. Polvien välinen etäisyys kasvoi tilastollisesti merkitsevästi, eli tutkijat olivat tyytyväisiä.

Alastulo ennenKuva 4.
Alastulo jälkeenKuva 5.

Jos minulta kysytään, tulos ei ole kovin kehuttava. Katsotaanpa koehenkilön jalkaterien asentoa: ne osoittavat yhä ulospäin, eivätkä polvet vieläkään osoita jalkaterien suuntaisesti. Kun katsomme tarkemmin polvien kehittynyttä asentoa (etäisyys toisistaan), huomaamme että itseasiassa vain vasen puoli on kehittynyt ja oikea on käytännössä samassa asennossa kuin lähtötilanteessakin, ellei jopa pahempi. Kun siirrämme katseemme hieman kauemmas tutkijoiden kiintopisteestä, huomaamme että myös ylävartalon kiertynyt ja oikealle kallistunut asento on vain pahentunut harjoittelun seurauksena (kompensaatio heikommin toimivan oikean lonkan tukemiseksi).

Harjoittelu on siis voinut vähentää rasitusta ja vammariskiä eturistisiteissä (lähinnä vasemmassa), mutta samaan aikaan se on lisännyt sitä mm. lannerangan alueella ja vastakkaisessa polvessa. Virheellisesti toimiva oikea lonkka on edelleen epävakaampi, eli lantio toimii edelleen toispuoleisesti, ja ylävartalo kompensoi, altistaen urheilijaa vammoille. Harjoittelu on vain korostanut ryhdissä ja lihaksistossa vallitsevia epätasapainoja. Tutkijat voivat olla tyytyväisiä, koska he keskittyivät tutkimuksessaan polven eturistisiteen yhteen riskitekijään ja saivat sen kehittymään. Heitä ei kiinnosta, vaikka koehenkilön L4-L5-välilevy pullistuisi seuraavana päivänä, koska sillähän ei ole mitään tekemistä polven asennon kanssa, eihän? Vai voisiko sittenkin olla? Kuka rahoittaisi tämän tutkimuksen?

Kokonaisvaltainen riskianalyysi

Onneksi myös tieteessä on mukana avarakatseisempia eli asioita kokonaisvaltaisemminkin ajattelevia mieliä. Yksi hyvä linjanavaus oli Elliotin tutkijaryhmän artikkeli aiheesta. Artikkelissa nostetaan kissoja pöydälle oikein todenteolla ja hyvä niin. Pääkohdat joihin halutaan puuttua ovat:
1) Varhainen urheilulajiin erikoistuminen, ylirasitus ja burnout
2) Ravitsemustekijät
3) Uni ja väsymys
4) Alkoholin ja lääkkeiden käyttäminen
5) Stressi ja psykologiset tekijät

Varhainen yhteen urheilulajiin erikoistuminen tuo mukanaan tietenkin monia haittoja, joista lihasepätasapainot eivät ole se vähäisin. Olen tästäkin aiheesta kirjoittanut monta monituista kertaa, joten en mene siihen nyt sen enempää. Ylirasitus liittyy erikoistumiseen ja vain tiettyjen liikeratojen toistamiseen jatkuvasti ilman vaihtelua. Burnout tai ns. ylikunto tulee monien elämäntapatekijöiden seurauksena, mutta erityisesti liian yksipuolisen harjoittelun ja kroonisen stressin altistamana.

Ravitsemustekijät ovat avainasemassa siinä, kuinka hyvin elimistön rakenteet kestävät rasitusta. Nivelsiteet (kuten eturistiside) rakentuvat niistä rakennusaineista, joita elimistölle tarjotaan ravinnon mukana. Kumpi on vahvempi jänne/nivelside/lihas: Tuplajuustoaterian “ravinteilla” rakennettu vai luomukanasalaatin tarjoamilla ravinteilla? Testaa teoriaa vaikka ostamalla kokonainen teurastettu vapaana kasvanut luomukana ja häkkikanalassa maissilla kasvatettu kana. Kokeile kumman kanan jalka repeää helpommin irti eli kumman nivelsiteet ovat lujemmat. Olet mitä syöt pätee tässäkin. Jos syöt heikkolaatuista ravintoa, et voi odottaa että nivelsiteet olisivat yhtä jänteviä ja lujia kuin paremmin ruoansulatuskanavaansa kohtelevalla. Jos ajatellaan mitä keskiverto 15-25-vuotias urheilijanuorukainen syö, niin yleensä esim. kasvisannosten määrä jää reilusti alle suositusten. Ja nämä suositukset on suunnattu keskivertoihmiselle, ei urheilijalle!

Häiriöt uni-valve-syklissä ja riittämätön yöunien määrä ovat erittäin tyypillisiä nuorisolle (toki myös muulle väestölle). Jokainenhan tietää että väsyneenä sattuu enemmän onnettomuuksia, niin tiellä kuin urheillessa. Väsyminen heikentää neuromuskulaarista koordinaatiota eli liikkumistapa muuttuu niveliä enemmän vammoille altistavaksi. Myös suorituskyky laskee tunnetusti. Jos unen määrä on kroonisesti puutteellinen, paraskin ennaltaehkäisevä harjoittelu muuttuu hyödyttömäksi.

Alkoholi ja monet lääkkeet aiheuttavat samoja ongelmia kuin väsyminen, eli heikentynyttä suorituskykyä ja koordinaatiokykyä, mikä altistaa vammoille. Tiettyjen antibioottien on jopa todettu aiheuttavan akillesjänteen repeämiä ja muita jännevaurioita. Näiden lääkkeiden käyttäminen on erittäin yleistä ja kaikki sivuvaikutukset eivät ole tiedossa. Olisikin siis huomattavasti järkevämpää ennaltaehkäistä lääkkeiden tarve terveellisillä elämäntavoilla, jolloin lyötäisiin useampi kärpänen yhdellä iskulla. Stressi liittyy mm. alkoholin ja lääkkeiden käyttämiseen kuten myös riittämättömään unen määrään ja työhön/opiskeluun. Vaikutukset ovat lähes samat ja lopputuloksena kasvanut riski loukkaantumiselle.

Miten Egoscue voi auttaa ennaltaehkäisyssä?

Ensinnäkin täytyy muistaa, että keho toimii kokonaisuutena. Ts. kaikki kehon nivelet ovat kineettisessä yhteydessä toisiinsa luiden, lihasten, nivelsiteiden, hermojen ja muiden kudosten välityksellä. Polven valgus-asento voi olla kompensaatio virhetoiminnasta toisella puolella kehoa, joten oikean harjoitusohjelman muodostaminen vaatii kattavan yksilöllisen kartoituksen koko vartalon toiminnasta. Tiedämme myös että nämä epätasapainot ovat korjattavissa, koska elimistö on elävä organismi, joka vastaa ympäristönsä ärsykkeisiin. Sopivalla liikesarjalla on mahdollista palauttaa kehon kuormanivelet noudattamaan 90 asteen kulmien sääntöä (kuva 6), jolloin rakenne on tasapainossa. Tuloksena saadaan urheilija, jonka ei tarvitse ajatella mihin suuntaan polvet ja jalkaterät osoittavat alastuloissa, koska keho toimii tasapainotilanteessa itsestään oikein. Nivelet ja lihakset ovat lähtötilanteessa neutraalissa asennossa, jolloin oikeat lihakset rekrytoidaan automaattisesti oikeassa järjestyksessä liikkeen suorittamiseksi. Myös reagointi yllättäviin tilanteisiin ja maaston epätasaisuuksiin sujuu tällöin silmänräpäyksessä ja sulavasti. Tämä on meille kaikille luonnollinen ja normaali tilanne. Poikkeama tästä – kömpelö ja epätasapainoinen liikkuminen – on epänormaalia ja juontaa juurensa 90 asteen kulmien säännön rikkomisesta.

Ryhti edestä ja sivulta
Kuva 6. 90 asteen kulmat muodostuvat kuormanivelparien (nilkat, polvet, lonkat, olkapäät) läpi leikkaavien viivojen väleille. © Copyright. The Egoscue Method®

Vaikka en halua syyllistyä samaan virheeseen kuin monet edellä mainituista tutkijoista, ja antaa siis polven eturistisidevammojen ehkäisemiseen tarkoitettua universaalia ohjelmaa (koska sellaista ei ole), tiedostan kuitenkin että on parempi tehdä edes jotain lihaksiston oikeanlaisten toimintojen palauttamiseksi kuin jatkaa entisellään. Jos et siis heti pääse käymään yksilöllisessä konsultaatiossa ongelmien syiden perinpohjaisen korjausprosessin aloittamiseksi, aloita ainakin tekemällä alla oleva liikesarja päivittäin alkuverryttelynä ennen muita liikuntasuorituksia. Pane merkille miten polviesi asento muuttuu seistessäsi ja liikkuessasi, ja miten tämä vaikuttaa ketteryyteesi tai nopeuteesi.

1. Seisten pakaroiden jännitykset 60 x
Seisten pakaroiden jännitykset
Kuva: © Copyright. The Egoscue Method®

  • Seiso jalkaterät noin 10 cm etäisyydellä toisistaan ja tarkista että jalkaterän ulkoreuna osoittaa suoraan eteenpäin
  • Jännitä pakarat hetkeksi ja rentouta annettu toistomäärä ilman että vatsa- tai reisilihakset osallistuvat

2. Istuen kantapäiden nostot – tyyny polvien välissä 3 x 20
Istuen kantapäiden nostot
Kuva: © Copyright. The Egoscue Method®

  • Istu tuolin etukolmannekselle, polvikulma 90 astetta ja jalkaterät samoin kuten edellisessä liikkeessä
  • Aseta 10-15 cm paksu tyyny tmv. polvien väliin ja pidä polvilla kevyt tasainen puristus sitä vasten liikkeen ajan
  • Kallista lantiokoria jalkojen väliä kohti niin, että alaselkään muodostuu notko (vatsa rentona, ylävartalo pystyasennossa) ja pidä tämä asento
  • Nosta kantapäitäsi n. 5 cm irti lattiasta ja takaisin annettu toistomäärä

3. Ilmapenkki 2 min
Ilmapenkki
Kuva: © Copyright. The Egoscue Method®

  • Nojaa selkä seinää vasten jalkaterät samassa asennossa kuin ed. liikkeissä
  • Kävele jalkoja noin kaksi jalkateränmittaa eteenpäin, jotta pääset laskeutumaan seinää pitkin kuvan kaltaiseen istuvaan asentoon
  • Varmista että näet varpaiden kärjet eli polvet ovat kantapäiden yläpuolella (ei etupuolella), ja polvet pysyvät nyrkinleveyden etäisyydellä toistaan
  • Paina alaselkä tiiviisti seinää vasten siirtämällä paino kantapäille, rentouta hartiat ja hymyile

Lähteitä:

Boden BP, Sheehan FT, Torg JS, Hewett TE. (2010) Noncontact anterior cruciate ligament injuries: mechanisms and risk factors. J Am Acad Orthop Surg. Sep;18(9):520-7.

Letha Y. Griffin ym. (2000) Noncontact Anterior Cruciate Ligament Injuries: Risk Factors and Prevention Strategies. J Am Acad Orthop Surg, Vol 8, No 3, May/June, 141-150.

Benjamaise A ym. (2010) What is the true evidence for gender-related differences during plant and cut maneuvers? A systematic review. Knee Surg Sports Traumatol Arthrosc. Aug 24.

Noyes FR ym. (2005) The drop-jump screening test: difference in lower limb control by gender and effect of neuromuscular training in female athletes. Am J Sports Med. Feb;33(2):197-207.

Elliot, Diane L.; Goldberg, Linn; Kuehl, Kerry S. (2010) Young Women’s Anterior Cruciate Ligament Injuries: An Expanded Model and Prevention Paradigm. Sports Med. May 1;40(5):367-76.

Syy 07

Liiketerapiaa sähköisesti

Kuten Valmennus-sivulle eksyneet ovat huomanneet, tarjoan myös sähköpostivalmennuksia. Esimerkiksi yksilöllinen liiketerapiaohjelma kivun hoitamiseksi on helppo hoitaa sähköisesti, mikäli asuu kauempana tai ei ole taloudellisesti mahdollista maksaa henkilökohtaisesta ajasta toimipisteellä. Esittelen seuraavassa miten tämä vaihtoehto käytännössä toimii.

Ryhtianalyysi

Prosessi menee liiketerapian osalta jotakuinkin näin:

  • Ota itsestäsi yllä olevan esimerkin tapaiset ryhtikuvat
  • Lähetä esitiedot ja ryhtikuvat sähköisen lomakkeen avulla (löytyy Sähköpostivalmennus-sivulta)
  • Maksa palvelumaksu paluupostin laskutietojen perusteella
  • Ryhtikuvat ja oireet ladataan ePete-ohjelmistoon analyysiä varten (ks. kuva alla)
  • Analyysin perusteella laaditaan yksilöllinen liikesarja havaittujen virheasentojen normalisoinnin aloittamiseksi
  • Saat kirjalliset ja kuvalliset (englanninkielisessä kielivaihtoehdossa myös videot) ohjeet sähköpostitse
  • Noudata ohjelmaa suositeltu aikamäärä ja lähetä sitten uudet ryhtikuvat ja lyhyt kuvaus tilanteesta/muutoksista sähköpostitse
    • Aluksi ohjelman suositeltava päivitysväli on 1-3 viikkoa ja myöhemmin 4-6 viikkoa tai harvemmin
    • Ohjelma päivitetään muutosten perusteella kehityksen jatkamiseksi elimistön tottuessa ärsykkeisiin
    • Tämän vuoksi suosittelen uusille asiakkaille viiden ohjelman/päivityksen pakettia (viisi ohjelmaa neljän hinnalla)

Ryhtianalyysi ja liikesarja

Sähköpostivalmennus on parhaimmillaan lähes yhtä tehokas vaihtoehto kuin toimipistekäynti, mutta vaatii enemmän teknistä osaamista (vähintäänkin sähköpostin ja digikameran käytön), omatoimisuutta, aloitekykyä ja liiketekniikoiden hahmotuskykyä asiakkaalta. Olen itsekin aloittanut Egoscuen sähköpostiasiakkaana vuonna 2003, kun kärsin vielä mm. alaselän välilevyn pullistumasta ja monista muista kipuoireista, ja hoitanut sen avulla itseni huippukuntoon. En kuitenkaan suosittele sähköpostivalmennusta äärimmäisiin tapauksiin, joissa tarvitaan yleensä enemmän kädestä pitäen ohjaamista. Ota yhteyttä ja kysy jos et ole varma, onko sähköpostivalmennus sinua varten.

Liiketerapian lisäksi sähköpostivalmennuksen tarjontaan kuuluu myös laajempi elämäntapa- ja ravitsemuskartoituspaketti. Tämä paketti on tarkoitettu sinulle, jos…

  • sinulla on kroonisia elämäntapasairauksia ja tarvitset yksilöllistä ohjausta terveyden kehittämiseksi,
  • olet väsynyt ja/tai haluat ehkä pudottaa muutaman kilon ylimääräistä rasvamassaa,
  • haluat säätää ravitsemuksen ja muut elämäntavat sekä terveyden että suorituskyvyn kannalta optimaaliseksi tai
  • sinulla on oireita, joille ei vain ole tähän mennessä löytynyt selitystä

Teen myös urheilijoiden etävalmennusta, eli harjoitusohjelmia lähinnä nopeus-, voima- ja teholajeihin. Mikäli sinulla on tarvetta valmentajalle, ota yhteyttä niin sovitaan sopiva paketti sinun tarpeisiin.

Older posts «