
Kuvan lähde: fisticuffs / Flickr.com
Mikä on penikkatauti?
Penikkatauti (ihmisellä) on yleisnimitys säären alueen erinäisille kiputiloille, jotka pitävät sisällään ainakin seuraavat diagnoosit:
- säären lihasaitiosyndroomat* (compartment syndrome)
- etummaisen lihasaition kiputilat
- takimmaisen syvän lihasaition kiputilat
- takimmaisen pinnallisen lihasaition kiputilat
- ulommaisen lihasaition kiputilat
- sääriluun sisäsivun rasitussyndrooma (medial tibial stress syndrome)
- sääriluun sisäsivun luukalvon tulehdus (medial tibial periostitis)
- säären rasitusmurtumat
- säärilihasten jännetupentulehdukset
*Säären lihakset voidaan jaotella neljään eri lihasaitioon, joita erottaa toisistaan vahvempi sidekudoskalvo: etummaiseen lihasaitioon kuuluvat etummainen säärilihas ja varpaiden ojentajalihakset, takimmaiseen syvään lihasaitioon varpaiden pitkät koukistajalihakset ja takimmainen säärilihas, takimmaiseen pinnalliseen lihasaitioon leveä kantalihas ja kaksoiskantalihas sekä ulommaiseen lihasaitioon pitkä- ja lyhyt pohjelihas.

Kuva: Säären lihasten poikkileikkauskuva (vasen sääri ylhäältä katsottuna), josta edellä mainitut lihasaitiot voidaan jaotella (lähde: Gray’s Anatomy)
Mistä tiedän onko minulla penikkatauti?
Penikkataudin tyypillisiä oireita ovat:
- säären alueen (etuosan, sisä- tai ulkosivun) äkillinen tai asteittain voimistuva kipu rasituksessa
- oireet helpottavat levossa ja palaavat rasituksessa
- kyseessä olevan lihaksen mahdollista turvotusta, punoitusta ja aristusta
- sääriluun reunassa voi tuntua epätasaisuuksia ja se on kosketusarka
- joskus heikkoutta ja/tai kipua säären lihaksissa/jänteissä nilkkaa liikuttaessa (koukistus/ojennus) tai varpaita koukistettaessa ja varpaillenoustessa
- jopa puutumista jalkaterään asti
- rasitusmurtuman tapauksessa: murtumapaikka aristaa ja on turvonnut (röntgenkuvassa näkyy ohut murtumalinja tai alueella luukerääntymää)
Mistä penikkatauti johtuu?
Lihasaitiosyndroomalla tarkoitetaan tietyn lihasaition sisäisen paineennousun aiheuttamaa kiputilaa akuutisti tai kroonisesti. Akuutissa tapauksessa syynä voi olla:
- iskusta tai repeämästä aiheutunut lihasaition sisäinen paineennousu verenvuodosta johtuen
- äkillinen ylikuormitus (tottumattomuus)
Toim.huom. Akuutti lihasaitiosyndrooma voi pahimmillaan estää lihaksen verenkierron lähes täysin ja johtaa kuolioon, mikäli sitä ei kirurgisesti vapauteta. Voimakas kipu epätavallisen rasituksen jälkeen kannattaa siis ottaa vakavasti.
Kroonisissa tapauksissa taustalla arvellaan olevan lihasten kasvun (lihas kasvaa nopeampaa tahtia kuin niitä ympäröivä peitinkalvo) ja lihasten turpoaminen rasituksessa (paine lihasaition sisällä kasvaa, koska kalvo ei anna periksi). Paljon on myös puhetta “ylikuormituksesta”, mistä seuraakin yleisin hoito-ohje: loma, lepo, vappaa. Tämä ei tietenkään istu tavoitteellisen urheilijan harjoitusohjelmaan, joten kaivautukaamme aiheeseen vähän syvemmälle.
Dahl ym. (2011) kuitenkin vetävät maton lihaskalvoteorian ja hoitona käytetyn faskiotomian (lihaskalvon avaamisen/vapauttamisen) alta: kalvon venyvyydessä tai paksuudessa ei ole eroja oireettomiin verrattuna. Cochrane Database of Systematic Reviews -julkaisun metatutkimus (mukana yhteensä 25 tutkimusta ja yli 30,000 koehenkilöä) kertoo myös karua kieltä nykyisin käytössä olevista alaraajojen pehmytkudosvammojen ennaltaehkäisymenetelmistä: venyttely ei auta, lihaskunnon/notkeuden/koordinaation harjoittaminen ei auta, pidempi/asteittaisempi harjoitusmäärän lisääminen ei auta, jalan muotoon suunnitellut kengät eivät auta. Yksilöllisten tukipohjallisten mahdollisesta hyödystä oli heikkoa näyttöä armeijan alokasryhmällä. That’s about it.
Sääriluun sisäsivun rasitussyndrooma (SSRS) pitää oikeastaan sisällään mm. luukalvon tulehduksen, soleus syndrooman ja monet muut nimitykset, joita hoitavat urheilulääkärit ja tutkijat ovat vuosien varrella ottaneet käyttöön. Syndrooman syy on tutkijoille yhä tuntematon, mutta on teorisoitu luukalvon tulehtumista (ehkä lihasaition aiheuttaman paineen vaikutuksesta), luukalvoon kohdistuvaa kitkareaktiota ja itse luun stressireaktiota. Suurimmat tunnetut riskitekijät ovat: ylipronaatio, naissukupuoli ja aikaisempi sääriluun sisäsivun rasitussyndrooma. Hubbard ym. (2009) tekivät myös mielenkiintoisen löydön: tukipohjallisten käyttö näyttäisi lisäävän SSRS:n kehittymisen riskiä urheilijoilla!
Rasitusmurtumat (sääri- ja pohjeluussa) syntyvät yleensä kroonistuneen rasitussyndrooman seurauksena urheilijoilla ja esim. pitkiä marsseja suorittavilla sotilailla. Kipua kannattaa kuunnella, eikä peittää särkylääkkeillä!
Mistä penikkatauti oikeasti johtuu?
Aivan, syndrooma = oireyhtymä = nippu oireita, joille ei ole tiedossa syytä. Mistä on siis kyse? Miksi luukalvo tulehtuu tai lihasaitioon muodostuu ylimääräistä painetta? Miski lihas kasvaisi nopeampaa kuin sitä ympäröivä kalvo? Miksi naisilla on tätä useammin? Eihän naisten lihasten pitänyt kasvaa nopeammin, vai? Miksi nilkka ylipronatoi?
Tyypillisesti penikkatauti iskee akuutisti kuntoilun aloittaviin (kävely, hölkkä, jopa vapaan hiihto), lajia vaihtaviin tai nopeasti harjoitusmääriä nostaviin, ja kroonisesti edellä mainittujen lisäksi urheilijoihin (juoksua ja hyppyjä sisältävät lajit). Akuutilla tarkoitan kipua heti ensimmäisellä harjoituskerralla ja kroonisella vähitellen pahenevaa.
Kuten edellä mainittiin, akuutti penikkaoire kertoo joko lihaksen sisäisestä verenvuotoa aiheuttavasta vammasta (lihasrevähdys, isku/potku sääreen, jne.) tai tottumattomuudesta rasitukseen. Tottumattomuus on kuitenkin mielestäni enemmän kuin oireilevan lihaksen huonoa kuntoa. Miksi muuten joskus vain toinen sääri kipeentyy, miksi juuri säären etu- tai sisäreuna ja miksei kaikilla kuntoilun aloittavilla ole samaa oiretta? Koska askelluksen biomekaniikassa on eroja, mistä johtuen eri lihasryhmät kuormittuvat eri tavoin. Krooninen penikkaoire on krooninen, koska askelluksen biomekaniikka on kroonisesti oiretta aiheuttava!
Tuore The American Journal of Sports Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus “Forefoot Running Improves Pain and Disability Associated With Chronic Exertional Compartment Syndrome” antaa viitteitä tästä kertoen, että säären etummaisen lihasaition paine sekä kinemaattiset ja kineettiset muuttujat riippuvat merkitsevästi juoksutekniikasta. Duh! Tutkimukseen osallistuneiden juoksijoiden säären etummaisen lihasaition paine laski ja kipu väheni juoksutekniikkaa kanta-askelluksesta päkiäaskelluksen suuntaan muuttamalla. Jos siis läpsyttelet juoksuharjoitukset kantapää edellä rataan törmäten, ja säären etuosat ovat tulessa juoksemisen jälkeen, on syytä vaihtaa juoksutekniikkaa tai tekijöitä, jotka johtavat kyseiseen juoksutekniikkaan (ryhti, lihasepätasapainot, jalkineet).
Itse käytän juoksutekniikan sijaan mieluummin termiä askelluksen biomekaniikka, koska tekniikka viittaa yleensä tietoisesti opeteltuun taitoon, kun taas (bio)mekaniikka kuvaa liikettä riippumatta onko kyseessä tietoinen taito vai kehon toiminnallinen ominaisuus tai puute tai ulkoisen tekijän vaikutus. Juokseminen on luonnollinen tapa liikkua, eikä sen pitäisi vaatia minkään erityisen tekniikan opettelua mekaanisesti oikein/tehokkaasti tapahtuakseen. Joka tapauksessa, penikkaoire kertoo juoksun mekaniikan tehottomuudesta tai epätaloudellisuudesta, eli energian hukkaantumisesta liikkeen tuottamisen sijasta lämpöenergiaksi (rakenteiden degeneraatio). Sama pätee kävelyyn ja hyppimiseen, mikäli ne aiheuttavat oireilun.
Askelluksen biomekaniikkaan vaikuttavia tekijöitä
Näitä tekijöitä on varmasti löydettävissä yhtä monta eri kombinaatiota kuin on penikkataudista kärsivää henkilöäkin, mutta otetaan tähän pari relevanttia esimerkkiä.
Kanta-askelluksessa juoksun tukivaiheen alussa (jarrutusvaihe) elimistöön kohdistuva törmäysvoima (impact force) täytyy vaimentaa, eikä sitä voida varastoida ja hyödyntää tukivaiheen lopussa (työntövaihe). Lisäksi dorsifleksorit (säären etuosan lihakset) joutuvat tekemään ylimääräistä eksentristä työtä jalkaterän maahan iskeytyvän liikkeen jarruttamiseksi. Vaimentaminen ja jarruttaminen tarkoittavat käytännössä energian muuttamista liike-energiasta lämpöenergiaksi, eli sen hukkaamista kudoksiin. Tuhansia kertoja juoksulenkin aikana toistuessaan tämä aiheuttaa mikrovaurioita. Riittävän pitkään kumuloituessaan mikrovauriot aiheuttavat kipua.
Päkiäaskelluksessa sen sijaan iskuvoima jarrutusvaiheen alusta puuttuu, ja suuri osa jarrutusvaiheen energiasta saadaan varastoitua talteen (jousen virittyminen) ja hyödynnettyä liikkeen tuottamiseen työntövaiheessa (viritetyn jousen vapautuminen). Askelluksen ei tarvitse tapahtua päkiä edellä, vaan tämä pätee osittain myös jalkaterän keskiosan aloittaessa maakontaktin. Siis jos kaikki muu toimii normaalisti. Päkiä- ja keskijalkateräaskelluskin voi nimittäin aiheuttaa energiavuotoja ja ongelmia muissa kuin säären etuosan rakenteissa, mikäli se on vain tietoinen tekninen muutos ilman alla olevaa vaadittavaa tuki- ja liikuntaelimistön toiminnallisuutta (esim. ylipronaatio ja sen seuraukset).
Vasemmalla: Kanta-askelluksesta johtuva jarrutusvaiheen törmäysvoima näkyy graafissa terävänä piikkinä. Oikealla: päkiäaskelluksesta vastaava törmäysvoima puuttuu. Lähde: Biomechanics of Foot Strikes & Applications to Running Barefoot or in Minimal Footwear.
Mistä kanta-askellus johtuu ja miten korjata tilanne? Yksinkertaisin tapa korjata kanta-askellus juoksussa on heivata voimakkaasti tuetut ja korkeakantaiset lenkkarit kirpputorille, ja monesti tämä riittääkin poistamaan tekniikkavirheen sekä säären etuosan rasitusoireet. Avojaloin ei kuitenkaan tarvitse lenkille lähteä, vaan kevyempirakenteisiin jalkineisiin kuten Nike Free 3.0 tai ohutpohjaisiin ns. kilpajuoksumalleihin vaihtaminen yleensä riittää.
Joskus tämä ei kuitenkaan riitä, koska “istuva” juoksuasento pakottaa jalan iskeytymään maahan liian kaukana painopisteen etupuolella, kantapäävoittoisesti. Tämä johtuu siitä, että tuki- ja liikuntaelimistön toiminta on vuosien saatossa lukittunut elämäntyylin ja harrasteiden muokkaamana; osa lihaksista on liian heikkoja osallistumaan oikean ryhdin säilyttämiseen tai liikkeen tuottamiseen, ja osa voi olla liian voimakkaita/aktiivisia vääristäen työnjakoa. Taloudellisen juoksun palauttamiseksi tarvitaan yksilöllistä spesifiä korjaavaa harjoittelua, koska myös “istuva” juoksuasento voi johtua monesta eri syystä. Sekä lantiokorin liiallinen kallistuminen eteen että taakse (ns. notko- ja lautaselkä) voivat aiheuttaa vastaavan ongelman. Ei ole myöskään harvinaista nähdä juoksijaa, jonka toinen jalka astuu voimakkaasti kantapää edellä ja toinen jalka jalkaterän keskiosalla, jolloin lähestymistapa on täysin eri.
Ylipronaatio vai oliko se sittenkin lonkan virhetoiminta? Kuten tutkijatkin ovat havainneet, on ylipronaatio yksi merkittävimmistä säären sisäsivun kiputilojen taustalla vaikuttavista tekijöistä (huom! korrelaatio). Korrelaatio ei kuitenkaan ole yhtä kuin kausaatio, eli nilkan ylipronaationkin voi nähdä vain osana oireyhtymää. Kun yhdistämme havainnon naissukupuolen vaikutuksesta penikkataudin yleisyyteen ja muistamme myös, että naisilla on enemmän taipumusta lonkan sisäkiertoon tukivaiheessa, alkaa hehkulamppu pään yllä syttymään. Kun lonkka kiertyy sisään kuormituksessa (esim. juoksun/ponnistuksen tukivaihe), johtaa tämä myös alapuolisen sääriluun sisäkiertoon ja tämä taas nilkan pronaatioon. Avot: kineettinen ketju toimii kokonaisuutena!
Voit seistessä kokeilla kiertää lonkkaa sisäkiertoon (polvilumpion suunta kääntyy sisään) ja havainnoida, mitä alapuoliselle sääriluulle ja nilkalle/jalkaterälle tapahtuu. Ei ole nilkan vika, jos sitä kuormitetaan virheellisesti ylhäältäpäin.
Säären alueen pienten lihasten tehtävänä on vain hienosäätää liikettä, ja suurin voimapesä löytyy lantion seudusta. Jos lantiossa on virhetoimintaa, epävakautta ja heikkoutta, joutuvat säären lihakset kompensoimaan, eli tässä: jarruttamaan lonkan sisäkiertoa (supistumaan venyessään), koska lonkan lihakset eivät suorittaneet tehtäväänsä. Huom! Rasituksen alussa ylipronaatiota ei hyväkuntoisella urheilijalla välttämättä edes silminnähden tapahdu, vaikka säären lihakset ovat jo tässä ylikuormitustilassa. Oireilu kuitenkin kertoo, että työnjako on virheellinen.
Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, ettei kineettinen ketju katkea lonkkaan, vaan jatkuu myös keski- ja ylävartalon kattaen. Näin ollen lantiokorin, lannerangan, rintarangan ja myös olkapäiden asento sekä toiminta pitää ottaa huomioon korjaavaa harjoittelua suunniteltaessa.
Yhteenveto ja hoito-ohjeet
Akuutti, voimakas säären lihaksen kiputila epätavallisessa rasituksessa tai iskun/lihasvaurion seurauksena, joka ei helpota rasituksen loputtua, vaatii aina lääkärikäynnin vakavien komplikaatioiden poissulkemiseksi, mutta kylmähoito voi olla järkevä ensiapu. Jos akuutisti ilmennyt kipu helpottaa rasituksen loputtua on käytännössä kyse kroonisen penikkataudin alkamisesta (ks. alla) tai liian nopeasta harjoitusmäärien/-tehojen nostosta.
Krooninen penikkatauti ei parane lepäämällä, särkylääkkeitä popsimalla, kylmällä, kuumalla, sähköllä, ultraäänellä, lasereilla, magneeteilla, tukipohjallisilla, akupunktiolla eikä taikasauvalla tai faskiotomialla. Oireen hoitaminen ja peittäminen näillä keinoilla johtaa vaivan uusiutumiseen ja pahimmillaan rasitusmurtumaan sekä näin ongelman pitkittymiseen merkittävästi. On totta, että joskus oireilu voi helpottaa esim. tukipohjallisten käyttöönotolla, mutta koska tukipohjallinen ei korjaa esim. lantion alueen heikkouksia, voi seuraavana vaivana ollakin vaikkapa polven kierukkavamma: koska nilkka ei enää voi kompensoida ylipronatoimalla, tapahtuu kompensaatio ketjun seuraavassa lenkissä, eli polvi alkaa kiertymään ja kiertyessään hiertämään kierukkaa hajalle. Krooninen penikkatauti on aina merkki tuki- ja liikuntaelimistön kompensaatiosta, yleensä lantion alueen virhetoiminnasta tai huonosta kenkävalinnasta johtuen. Ainoa tapa korjata neuromuskulaarinen ongelma pysyvästi on opetella uusi (itseasiassa alkuperäinen) neuromuskulaarinen tapa käyttää tuki- ja liikuntaelimistöä.
Lähteitä:
Renström P. ym. (2002) Urheiluvammat. Ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus. VK-Kustannus Oy.
Hubbard ym. (2009) Contributing factors to medial tibial stress syndrome: a prospective investigation. Medicine and science in sports and exercise, 41, s. 490-6.
Reshef N. ja Guelich D. (2012) Medial tibial stress syndrome. Clinics in sports medicine, 31, s. 273-90.
Dahl M. ym. (2011) Stiffness and thickness of fascia do not explain chronic exertional compartment syndrome. Clinical orthopaedics and related research, 12, s. 3495-3500.
Yeung S. ym. (2011) Interventions for preventing lower limb soft-tissue running injuries. Cochrane Database of Systematic Reviews, 7.
Diebal A. ym. (2012) Forefoot Running Improves Pain and Disability Associated With Chronic Exertional Compartment Syndrome. The American journal of sports medicine, Mar 16 [epub ahead of print].
Lieberman, D. ym. (2010) Foot strike patterns and collision forces in habitually barefoot versus shod runners. Nature, 463, s. 531-5.
Lieberman, D. ym. Biomechanics of Foot Strikes & Applications to Running Barefoot or in Minimal Footwear (haettu huhtikuussa 2012).
Egoscuen tuotanto ja oppimateriaali (1992-2012).
Omat aivoitukset ja kokemus (1981-2012).














Kuva 2.
Kuva 3.
Kuva 4.
Kuva 5.



