Ryhti kertoo enemmän kuin tuhat magneettikuvaa… vai miten se vanha sanonta menikään? Periaatteessa tähän johtopäätökseen ovat tulleet myös monet urheilulääketieteen huippunimet esim. The NY Times:n julkaiseman artikkelin Sports Medicine Said to Overuse M.R.I.’s mukaan. Ortopedi James Andrew magneettikuvasi 31 tervettä/oireetonta baseball-syöttäjän olkapäätä ja löysi epänormaalia rustokudosta 90 %:ssa sekä epänormaaleja kiertäjäkalvosimen jänteitä 87 %:ssa tapauksia. “Jos haluat tekosyyn leikata syöttäjän heitto-olkapään, ota magneettikuva.” Tohtori Andrew vitsailee jutun alussa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ihan vähäpätöisesta asiasta, koska turhat leikkaukset sisältävät aina komplikaatioiden riskin ja ovat kalliita.
Tästä huolimatta potilaat eivät nykyisin ole enää edes tyytyväisiä, elleivät pääse “magneettiin”, eivätkä luota ortopedien käyttämiin perinteisempiin tutkimusmenetelmiin (potilashistoria, oireet, fyysisesti nivelsiteiden ym. testaaminen). Selvästi ihmisten mielissä ovat oireiden syy-seuraus-suhteet pahasti pielessä.
Jos 90 %:ssa oireettomia heittäjän olkapäitä on ruston poikkeavuuksia, ei vastaavan poikkeavuuden löytyminen oireilevasta olkapäästä voi johtaa yksinkertaisesti päätelmään: oire johtuu rustovauriosta. Korrelaatio oireen ja vaurion välillä voi olla, mutta ei syy-seuraus-suhdetta vielä näillä perusteilla. Mistä kipu sitten johtuu? Magneettikuvan perusteella muita diagnooseja ei voi tehdä, mutta jos käytämme perinteisempiä low-tech tutkimusmenetelmiä, silmäparia sekä toiminnallista testaamista, voimme löytää ratkaisuja.
Keho ei koskaan valehtele.
Itse testaamiseen…
Valaistaanpa asiaa parin esimerkin voimin. Potilas marssii vastaanotolle selkäkivun vuoksi, joka säteilee oikeaan pakaraan ja lonkanseutuun. Magneettikuvasta löytyy kaikenlaista pientä kivaa, joista ortopedi on kirjoittanut pitkän esseen latinaksi… mutta toisaalta niin löytyisi myös monesta oireettomasta selästä. Katsommekin siis tapausta etäämmältä ja huomaamme, kuinka lantio on toiselta puolelta eri korkeudella ja lannerangassa tämän seurauksena kiertoa ja sivutaipumaa, jotka voivat saada aikaan toispuoleisen hermopinteen suoraan tai degeneraation seurauksena. Ahaa! Syy on siis lantiossa. Vai onko sittenkään?
Tapaus 1 Toiminnallinen testi: potilas ristii sormensa pään takana ja vetää kyynärpäitä taakse ääriasentoon, seisten muuten rentona. Lantion ja lannerangan toispuoleisuus katoaa ja oire helpottaa. Syy ei ollutkaan lantiossa, vaan se oli yläselän/hartioiden epätasapainossa. Magneettikuvaan luottanut ortopedi olisi leikannut esim. välilevyn, ryhtiin luottanut olisi joko keskittynyt lantion manipuloimiseen tai pyrkinyt korjaamaan alaraajojen (toiminnallista) pituuseroa esim. pohjallisilla, mutta toiminnalliseen testiin asti tutkimukset vienyt oli ainut, joka löysi todellisen ja perimmäisen syyn. Muut hoitivat vain oiretta.
Tapaus 2 Toiminnallinen testi: sama kuin edellä, mutta mitään muutosta ei havaita, kipu jopa voimistuu hieman. Toinen testi: potilas seisoo asettaen jalkateränsä sisäreunat vastakkain, jännittää kevyesti etureitensä (ojentaakseen polvet) ja rentouttaa ylävartalon. Minuutin kuluttua lantion ja lannerangan toispuoleisuus vähenee ja oire helpottaa. Jälleen kerran toiminnallinen testi paljasti, ettei syy ollut rakenteellisessa viassa tai edes SI-nivelessä, vaan lihasepätasapainossa lantion/lannerangan alueella.
Näitä yksinkertaisia toiminnallisia testejä voidaan jatkaa kunnes mahdolliset epätasapainon aiheuttajat on käyty läpi ilman riskiä potilaalle. Parhaassa tapauksessa syy löytyy ja hoidoksi riittää yksinkertainen harjoitusohjelma lihastasapainon palauttamiseksi sekä ylläpitämiseksi. Pahimmassa tapauksessa tarvitaan lisätutkimuksia, kuten magneettikuvausta, mahdollisten rakenteellisten vikojen poissulkemiseksi.
Jos sen sijaan oltaisiin ensimmäiseksi rynnätty kuvaukseen, löydetty jokin ehkä oireeseen sopiva löydös ja suoritettu operaatio, voitaisiin pahimmassa tapauksessa kärsiä lopulta sekä alkuperäisestä oireesta että operaation komplikaatioista.
Mikäli siis kärsit jostakin tuki- ja liikuntaelimistön oireesta, lähde liikkeelle yksinkertaisimmasta (1) vaihtoehdosta, koska se on myös todennäköisin. Jos syytä ei löytynyt, siirry monimutkaisuusasteikolla seuraavalle tasolle (2) jne., jolloin vain pahimmassa tapauksessa joudutaan lopulta turvautumaan puukkoon (10). Kutsun tätä 1 -> 10 -menetelmäksi. Nykylääketiede on valitettavasti vinoutunut käytännöissään niin, että järjestys on monesti päinvastainen 10 -> 1, mikä johtaa oireiden hoitamiseen, resurssien tuhlaavaan käyttöön ja komplikaatioiden määrien kasvuun.
Loading tweets...