Blogi
20.4.2009 - Viikon liike - osa 2
Vielä mennään ilman videoa, mutta eiköhän sekin tässä järjesty lähiaikoina. Pitäisi nimittäin vielä hommata
sopiva jalusta tuolle kameralle, että kuvaaminen onnistuisi. Sitten itse asiaan. Toimiiko hengityksesi?
Otapa syvä sisäänhengitys ja pane merkille mikä liikkuu? Hartiat? Rintakehän yläosa? Jos liike tapahtuu
pääosin näillä alueilla, et hyödynnä suurta osaa hengityskapasiteetistäsi ja keskivartalon tuki on
heikentynyt. Tätä hengitystä kutsuttakoon pohjois-etelä-hengitykseksi, koska liike tapahtuu lähinnä
apuhengityslihaksilla, ja parhaassakin tapauksessa pallea auttaa vain hieman vatsan ulospäin suuntautuvana
liikkeenä. Jos haluamme koko kapasiteetin käyttöön, tarvitaan itä-länsi-hengitystä. Siinä sisäänhengitys
suunnataan vatsan lisäksi kylkikaariin sivuille ja taaksepäin (munuaisten alue). Tällä liikkeellä saadaan
mobilisoitua samalla kylkiluiden liikkuvuuden parantumisen kautta jäykistynyttä rintarankaa ja lisättyä
keskivartalon tukilihasten toimintaa. Pelkästään hengittämällä oikein voi siis olla erittäin suuri merkitys
kokonaisterveyden kannalta, mutta koska se ei automaattisesti aina onnistu, tarvitaan sopivia liikkeitä
lihasmuistin palauttamiseksi. Tässä niistä yksi.
Tuolinpeitto
Tarkoitus: Edistää selkärangan pyöristymistä ja pallean toimintaa. Hengitysliike mobilisoi kasaan
puristuneita kylkiluita ja avaa tätä kautta myös rintarangan toimintaa.
Ohjeet: Polvistu lattialle siten, että ylävartalo laskeutuu tuolin tms. päälle kuvan osoittamalla
tavalla (aseta tarvittaessa polvien alle koroketta). Anna niskan, käsien ja jalkojen rentoutua. Hengitä alaselkään
ja kylkikaariin. Tämä tapahtuu pyrkimällä ohjaamaan ilman vatsaan, jolloin tuolin estäessä tämän, alkaa liike
vähitellen tapahtua selän puolella. Rentoudu ja keskity syvään sekä rauhalliseen hengitykseen n. 3-5 minuuttia.
Janne
15.4.2009 - Tutkimustietoa
Tänään avautui uusi kansallinen urheilututkimustietokanta julkiseen käyttöön. Tietokantaan tullee
jatkossa runsaasti kotimaista tutkimustietoa mm. tutkimusraporttien ja opinnäytetöiden muodossa. Itseasiassa
pari meikäläisenkin tekelettä löytyy pikajuoksun aihepiiriin liittyen. Kannattaa tutustua tietokantaan
jos vaikka löytyisi omaan lajiin liittyvää ilmaista tietoa harjoittelun tueksi.
Egoscue-menetelmän toimivuudestakin on kyselty tutkimustietoa, mutta valitettavasti yhtään julkaistua tutkimusta
ei ole tullut vielä tietooni. Yksi tutkimus on tietääkseni meneillään skolioosin hoidosta ja toinen
julkaisematon pilottitutkimus sydänpotilaiden kuntoutuksesta on jo tehtykin. St. John's Riverside sairaalan
sydänkuntoutusosastolla tehdyssä tutkimuksessa
kolme kertaa viikossa suoritettu 30 min kestänyt ryhtiä korjaava harjoittelu (Egoscue) ennen kuntoutuksen
aerobista harjoitusosuutta kehitti ala- ja ylävartalon voimaa, tasapainoa, notkeutta, ryhtiä,
verenpainetta, arvioitua hapenottokykyä ja leposykettä. Toivottavasti tutkimus etenee lopulliseen
julkaistavaan vaiheeseen saakka, ja rahoitus järjestyy vaikka tarkoituksena ei olekaan kaupata uusia
ihmepillereitä massoille.
Kivun ja ryhtivirheiden sekä toiminnallisten häiriöiden väliltä sen sijaan
löytyy julkaistua tutkimustietoa yleisellä tasolla runsaasti. Joitakin olen varmaankin jo esitellytkin blogissani,
ja kirjoitin myös lyhyen katsauksen ensimmäisen vuoden tiedonhankintakurssin seminaarityönäni (halukkaat voivat kysyä
luettavakseen).
Egoscue on yksi erittäin tehokas menetelmä näiden häiriöiden korjaamiseen.
Mikä erottaa Egoscuen monesta muusta ovat sen yksilöllisyys, kokonaisvaltaisuus ja yksilön vastuun sekä asiantuntemuksen korostaminen.
Vaikka oireen aiheuttava toimintahäiriö näyttäisikin olevan paikallisella tasolla, pyrkii Egoscue löytämään
myös syyn paikalliseen häiriöön globaalilla tasolla - koska keho toimii kokonaisuutena. Kun ongelmat on
korjattu, ei matka kuitenkaan pääty, vaan jatkuu koko loppuelämän ajan, koska ongelmat alunperinkin aiheuttanut
liikkumisen vähäisyys/yksipuolisuus täytyy korvata harjoittelulla nykyisessä elinympäristössämme.
Tätä ei pysty kukaan ulkopuolinen asiantuntija tekemään asiakkaan puolesta, eikä tuota työtä mikään pilleri
tai laite pysty korvaamaan.
Janne
11.4.2009 - Hyvää pääsiäistä!
Egoscue-liikkeiden "kuninkaan" Proggiksen tekemistä helpottavia, ja ennen kaikkea tehostavia, Torneja
on valmistunut ensimmäinen myytäväksi tarkoitettu erä. Enää ei tarvitse kyhätä omia viritelmiä ja
jännittää milloin rakennelma sortuu jalan alta, vaan voi keskittyä 100 %:sti rentoutumiseen. Ilman Tornia
kireät lonkkaa ja polvea ympäröivät lihakset saattoivat kiertää vapaana lepäävän jalkaterän ulkokiertoon
ja lisäksi vielä supinaatioon (jalkaterän ulkoreuna siirtyi eteenpäin suhteessa sisäreunaan), eli käytännössä suuri
osa tehosta valui hukkaan. Torni pitää jalkaterän/nilkan tukevasti neutraalissa asennossa, jolloin liike
ohjautuu tehokkaammin ketjussa nilkka-polvi-lonkka-olkapää ylöspäin.

Myös säädettäviä vinolautoja ja eri liikkeiden tekemistä helpottavia ja standardoivia suorakulmion
muotoisia tyynyjä on nyt saatavilla halukkaille. Hyvää pääsiäistä!
Janne
Selaile vanhoja blogimerkintöjä kuukausittain:
Heinäkuu 2010
Kesäkuu 2010
Toukokuu 2010
Huhtikuu 2010
Maaliskuu 2010
Helmikuu 2010
Tammikuu 2010
Joulukuu 2009
Marraskuu 2009
Lokakuu 2009
Syyskuu 2009
Elokuu 2009
Heinäkuu 2009
Kesäkuu 2009
Toukokuu 2009
Huhtikuu 2009
Maaliskuu 2009
Helmikuu 2009
Tammikuu 2009
Joulukuu 2008
Marraskuu 2008
Lokakuu 2008
Syyskuu 2008
Elokuu 2008
Heinäkuu 2008
Kesäkuu 2008
Toukokuu 2008
Huhtikuu 2008
Maaliskuu 2008
Helmikuu 2008
Tammikuu 2008
Joulukuu 2007
Marraskuu 2007
Lokakuu 2007
